Resepti

kanafileet uunissa

Kanafileet uunissa kermakastikkeessa

Kanafileet uunissa ovat herkullinen arkiruoka.  Kun etsit nopeaa ja herkullista ruokaa arjen kiireisiin, kanafileet uunissa kermakastikkeessa ovat täydellinen valinta. Tässä reseptissä kanafileet ruskistetaan pannulla ja kypsennetään kermakastikkeessa uunissa. Kanasta tulee tällä tavoin täydellisen mehevää.  Tämän helpompaa ja maukkaampaa arkiruoka ei voi olla. Kurkkaa tämä suosikkireseptini alta! Kanafileet uunissa Ainekset: 1 pkt (600 g) broilerin ohut fileeleike pehmeän pippurinen 2 dl ruokakermaa (esim. 10-15%) Lisäksi: rypsi- tai oliiviöljyä paistamiseen Valmistusohjeet: 1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.  2. Ruskista sillä aikaa kanafileet pannulla. Paista noin 5 minuuttia.  3. Laita kanafileet uunivuokaan. Kaada kerma päälle ja sekoita.  4. Paista uunissa noin 15 minuuttia. Ota kanat pois uunista ja käännä kanafileitä. Kypsennä vielä n. 10 minuuttia.  Tarjoile kanafileet yhdessä raikkaan salaatin, riisin tai perunan kanssa.  Vinkit: 1. Tämä ruoka onnistuu helposti myös maustamattomista kanan fileistä. Voit tällöin maustaa fileet suolalla ja käyttää esimerkiksi maustettua kermaa, jolloin ruokaan tulee sopiva maku.  2. Voit kokeilla lisätä haluamiasi kasviksia esim. tomaattia vuokaan.  Yksinkertainen, mutta täynnä makua – näin kuvailisin kanafileitä uunissa kermakastikkeessa. Ne ovat helppo ja herkullinen uuniruoka. Kanasta tulee juuri sopivan mureaa, kun se kypsyy kermakastikkeessa.  Kanafileet uunissa kermakastikkeessa tarjoavat herkullisen vaihtoehdon perinteiselle arkiaterialle. Yksinkertainen valmistus ja maistuva lopputulos tekevät tästä reseptistä suosikin niin kiireisinä arki-iltoina kuin rennoissa viikonloppuhetkissäkin.  Tämä resepti on todellinen pelastus kiireisen päivän päätteeksi, kun haluat tarjota perheellesi tai itsellesi herkullista ruokaa vaivattomasti. Ruoan valmistus on vaivatonta ja nopeaa – kanafileet saavat mehevyytensä uunissa, kun ne kypsyvät kermakastikkeessa. Helppous piilee siinä, että voit unohtaa monimutkaiset valmistusvaiheet ja keskittyä nauttimaan ruoanlaiton ilosta. Tämä resepti todistaa, että herkullisen aterian loihtiminen ei vaadi tuntikausien puuhastelua keittiössä. Arkiruokaa ei tarvitse tylsistyttää – päinvastoin! Kanafileet uunissa kermakastikkeessa tekevät arki-illallisesta erityisen. Tässä ruoassa yhdistyvät mukavuus, maku ja arjen ilo. Nauti herkullisesta ateriasta, joka tuo hymyn kasvoillesi ja helpottaa ruoanlaiton taakkaa arjen keskellä. Nauti herkullisista mauista ja tee arjen ruoanlaitosta helppoa ja antoisaa. Ruoanlaiton iloa sinulle!  Täältä löydät lisää herkullisia reseptejä: Kermainen pestokana uunissa Kanan paistileike uunissa Kanan fileeleike uunissa – tarjoile halloumjuuston kera

Kanafileet uunissa kermakastikkeessa Read More »

pätkis-täyte

Pätkis-täyte leivontaan

Pätkis-täyte on suussa sulava suklaatäyte leivontaan. Makea ja täyteläinen kuvaavat erinomaisesti tätä herkkutäytettä.  Pätkiksistä valmistetaan suklaavaahto sulattamalla pätkikset kuohukerman sekaan. Seos hyytyy jääkaapissa, jonka jälkeen se vatkataan.  Lopputuloksena on ihanaa pätkis-vaahtoa, jota voi käyttää monipuolisesti leivonnassa, esimerkiksi kakun tai pullien täytteenä ja koristelussa. Pursotettuna pätkis-täyte näyttää myös upealle. Jatka lukemista, ja valmista tämä ihana suklaatäyte omassa kotikeittiössäsi.  Pätkis-täyte Ainekset:  noin 11 kpl pätkiksiä (200 g) 2 dl kuohukermaa Lisäksi:  Pursotusvälineet Valmistusohjeet pätkis-täyte: 1. Pilko pätkikset leikkuulaudalla pienemmiksi paloiksi.  2. Kuumenna kuohukerma kiehuvaksi. Kaada se hetken jäähdyttyään (kuitenkin kuumana) pätkisten joukkoon. Sekoita hyvin, kunnes pätkikset sulavat. Anna täytteen tekeytyä jääkaapissa noin 6 tunnin ajan.  3. Vatkaa pätkis-täyte kulhossa kevyesti vatkaimella. (Täytettä ei tarvitse vatkata kauaa.) 4. Täyte on valmista käytettäväksi leivonnassa haluamallasi tavalla. En ollut aikaisemmin kokeillut sulattaa suklaata kuohukerman kanssa. Ihastuin tekniikkaan, sillä lopputuloksena oli ihana suklaavaahto. Tätä suklaavaahtoa voi valmistaa myös erilaisista suklaista. Täytteen rakenne on myös sopivan täyteläinen, joten se sopii loistavasti osaksi erilaisiin koristeluihin. Täyte on myös suhteellisen helppo valmistaa, eli sinulla ei tarvitse olla kokemusta täytteen tekemisestä.  Jos törmäät muualla tähän tapaan tehdä suklaasta täytettä, sitä kutsutaan suklaaganacheksi. Ganache tarkoittaa pehmeää suklaakreemiä, jota käytetään leivonnaisten tai kakkujen päällä tai täytteenä. Sitä voidaan valmistaa hieman eri aineksien mittasuhteilla enemmän vaahtomaista tai vastaavasti tiivimmän rakenteen omaavaa suklaatäytettä.  Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, tämä on suklaan ystäville aivan vastustamaton herkku.  Täältä löydät lisää herkullisia leivontaohjeita:  Helpot valkosuklaakoristeet kakkuun Vadelmakiille kakkuun – ohje kuinka valmistat

Pätkis-täyte leivontaan Read More »

pullataikina

Kuohkea pullataikina – tällä ohjeella onnistut

Pullataikina on helppo valmistaa tämän ohjeen avulla. Tämä on erinomainen ohje, jolla valmistat herkullisen ja kuohkean pullataikinan. Reseptin avulla valmistuu noin 12-15 pullaa riippuen pullien koosta. Kuohkea pullataikina valmistuu yksinkertaisista raaka-aineista. Se valmistetaan huolella ja kiireettömästi.  Tuoreen pullan tuoksun täyttäessä keittiön hymy nousee huulille. Tuoreen pullan tuoksu on ihana ja maku vastustamaton. Tässä helppo resepti: Kuohkea pullataikina (noin 12 kpl pullaa) Ainekset:  2,5 dl maitoa (esim. täysmaitoa) 25 g tuorehiivaa tai 1 pss kuivahiivaa 1 dl sokeria 1 kananmuna 0,5 rkl kardemummaa 0,5 tl suolaa n. 450 g eli 7-7,5 dl vehnäjauhoja 100 g voita / leivontamargariinia Voitelu: 1 kananmuna Lisäksi:  Raesokeria Valmistusohjeet: 1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteen. Jos käytät kuivahiivaa, noudata kuivahiivan käyttöohjetta. Eli neste on tällöin reilusti kädenlämpöistä ja hiivan voi lisätä jauhojen kanssa. 2. Sekoita hiiva huolella. Lisää joukkoon sokeri, kananmuna, suola ja kardemumma. 3. Lisää vehnäjauhoja koko ajan huolella sekoittaen.  4. Jatka jauhojen lisäämistä ja alusta taikinaa käsin. Lisää sulatettu voi tai margariini vasta alustamisen loppuvaiheessa. Taikina on valmis, kun se irtoaa helposti kulhon reunoista. Pehmeimmät pullat saat, kun et laita taikinaan liikaa jauhoja.  5. Peitä taikina liinalla. Kohota taikinaa lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia- 1 tunti. Taikinan olisi hyvä kohota kaksinkertaiseksi.  6. Kumoa taikina kevyesti jauhotetulle työtasolle ja muotoile siitä haluamasi kokoisia pullia. Tästä taikinasta saat noin 12-15 kpl tuoretta pullaa.  7. Aseta pullat leivinpaperille liinan alle ja anna niiden kohota vielä noin 30 minuuttia. Sillä välin kuumenna uuni 200 asteeseen. 8. Voitele pullien pinta kananmunalla juuri ennen paistamista ja lisää raesokeri. Paista pullia uunin keskitasolla noin 12–15 minuuttia. Paistoaika vaihtelee uunista riippuen. Voit valmistaa kyseisestä taikinasta juuri sellaisia pullia kuin haluat. Herkullisia ovat esimerkiksi korvapuustit, voisilmäpullat tai perinteiset raesokerilla kuorrutetut pullat.  On hetkiä, jolloin tuoreen pullan tuoksu täyttää keittiön ja nostaa hymyn huulille. Kukapa voisi vastustaa tuoreiden pullien tuoksua, kun ne kohoavat uunissa ja täyttävät ilman makean ihanalla tuoksullaan? Toivottavasti tästä reseptistä on sinulle apua ja iloa pullan leipomiseen! Muistat varmaan hetkiä lapsuudessasi, kun leivoit pullaa yhdessä isoäidin kanssa. Pullan leipominen on perinne, joka yhdistää sukupolvia ja luo kotoisaa tunnelmaa ja hyviä muistoja. Täältä löydät lisää reseptejä: Perinteiset laskiaispullat – kermavaahdon kera Pätkis-laskiaispulla – herkullinen combo Lättytaikina – ohje kuohkeisiin lättyihin

Kuohkea pullataikina – tällä ohjeella onnistut Read More »

maailman paras mutakakku

Maailman paras mutakakku

Maailman paras mutakakku on täydellisen mehevä ja suklainen. Valmistin mutakakun, jossa on ihanan suklainen koostumus.  Tämä mutakakku on älyttömän hyvää kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa tarjoiltuna. Reseptin avulla valmistat mutakakun, joka takuulla sulaa suussa. Maailman paras mutakakku Ainekset: 200 g voita / margariinia 200 g taloussuklaata / suklaakonvehteja 4 kananmunaa 2 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 2 rkl tummaa kaakaojauhettta 1/4 tl suolaa 1 tl leivinjauhetta (korppujauhoja vuoan voitelemiseen) Lisäksi: Vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa Valmistusohjeet: 1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele ja korppujauhota leivontavuoka. 2. Sulata margariini hellalla tai mikrossa. Lisää suklaa sekaan eli sulata myös ne. Ota kattila pois liedeltä. Sekoita hyvin.  3. Lisää tumma kaakaojauhe seoksen joukkoon. 4. Lisää kananmunat hyvin sekoittaen taikinan joukkoon.  5. Lisää vielä vehnäjauhot, sokeri, suola ja leivinjauhe taikinan joukkoon.  6. Paista uunissa 200 asteessa 15-20 minuuttia. Jos haluat valuvan rakenteen kakkuun, kakku saa olla hieman “höllyvä” uunista pois otettaessa.  Tarjoile mutakakku vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.  Vinkit:  Tarjoile mutakakku lämpimänä. Säilytä kakku jaakaapissa, ja lämmitä mikrossa ennen tarjoilua. Mutakakun rakenne saa olla hieman “höllyvä” uunista otettaessa. Tarkka paistoaika riippuu oman uunisi tehosta, joten tarkkaile sitä. Mutakakku saattaa helposti paistua “liikaa”, jolloin rakenne ei ole niin pehmeä. Tarjoile mutakakku yhdessä kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa. Mutakakku on takuulla suklaata rakastavan unelmajälkiruoka. Koko keittiö täyttyy ihanasta suklaakakun tuoksusta, kun tämä herkku valmistuu uunissa. Mutakakku on helppo valmistaa, kun valmistaa taikinan huolella. Myös paiston kanssa on suositeltavaa olla tarkkana, jotta kakku kypsyy juuri sopivasti. Toivottavasti tämä mutakakun resepti tuo sinulle leivonnan iloa ja vie sinut suklaisiin hetkiin. Herkullisia hetkiä leivonnan parissa sinulle! Täältä löydät lisää herkullisia leivontaohjeita:  Parhaat mokkapalat Helppo suklaajuustokakku Valkosuklaa-geishajuustokakku

Maailman paras mutakakku Read More »

pätkis-laskiaispulla

Pätkis-laskiaispullla – herkullinen combo

Pätkis-laskiaispulla on herkullinen versio perinteisestä laskiaispullasta. Parasta siinä on tietenkin ihana pätkistäyte, joka kirjaimellisesti sulaa suussa.  Pätkis-laskiaispulla on herkullinen piristys talven keskelle. Mikäli olet pätkis-suklaan ja pullan ystävä, tämä herkku on juuri sopiva sinulle.  Jatka lukemista ja valmista nämä herkulliset pätkis-laskiaispullat omassa keittiössäsi. Pätkis-laskiaspulla – ohje 12kpl Ainekset:  Pullataikina:  2,5 dl maitoa (esim. täysmaitoa) 25 g tuorehiivaa / 1 pss kuivahiivaa 1 dl sokeria 0,5 rkl kardemummaa 1 kananmuna n. 450g eli 7-7,5 dl vehnäjauhoja 0,5 tl suolaa 100 g voita / 1 dl juoksevaa margariinia Voitelu: 1 kananmuna Täyte:  4 dl kuohukermaa  noin 400 g pätkispatukoita (esim. 11 isoa pätkis patukkaa) 150 g mantelimassaa tai nutellaa Koristelu:  tomusokeria Pätkis-täyte: Valmista ensin pätkis-täyte. Täältä löydät pätkis-täytteen valmistusvaiheet vielä tarkemmin kuvattuna. 1. Pilko pätkikset kulhoon pieniksi paloiksi.  2. Kuumenna kerma kiehuvaksi. Kaada kuuma kerma pätkisten päälle ja sekoita tasaiseksi.  3. Laita täyte jääkaappiin 6 tunnin ajaksi.  Pullataikina (12 kpl pullia) 1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Huom. jos käytät kuivahiivaa, noudata kuivahiivan käyttöohjetta.  2. Sekoita hiiva kunnolla nesteen joukkoon. Sekoita nesteeseen sokeri, kananmuna, suola ja kardemumma.  3. Lisää vehnäjauhoja asteittain koko ajan sekoittaen. Sekoita aluksi lastalla.  4. Alusta lopuksi taikinaa käsillä. Lisää sulatettu rasva taikinaan alustamisen loppuvaiheessa. Taikinassa on riittävästi jauhoja, kun se irtoaa kulhon reunoista. 5. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa 45 min- 1 tunti. 6. Jaa taikina puoliksi jauhotetulle pöydälle. Painele taikinaa, jotta se menee uudestaan kasaan. Jaa puolikkaat 6 osaan, eli saat yhteensä 12 pullaa. Pyörittele käsin pullat ja aseta uunipellille. Huom. älä käytä liikaa jauhoja, sillä silloin pullien pyörittäminen on haastavampaa. 7. Kohota pullat uudestaan liinan alla kuohkeiksi lämpimässä paikassa. Kohotusaika voi olla n. 30 min- tunti.  8. Voitele pullat kananmunalla juuri ennen paistoa. Paista pullia 200 asteisen uunin keskitasolla n. 12-15 minuuttia. Huom. paistoaika vaihtelee uunista riippuen. Suosittelen seuraamaan paistoa n. 10 min kohdalla, jotta pullat eivät pala.  Pätkis-laskiaispulla täyttäminen: 1. Vatkaa jääkaapissa ollut pätkistäyte sähkövatkaimella vaahdoksi.  2. Leikkaa jäähtyneet pullat keskeltä kahtia. Asettele halutessasi mantelimassaa tai nutellaa pullan keskelle.  3. Laita pätkis-täyte pursotinpussiin ja pursota täyte pullien päälle. Nosta kansi päälle.  4. Koristele pullat vielä tomusokerilla.  Nämä pätkis-laskiaispullat ovat todella herkullinen versio perinteisestä laskiaispullasta. Suosittelen kokeilemaan rohkeasti.  Voit myös valmistaa esimerkiksi 6 pätkis-laskiaispullaa ja kuusi tavallista pullaa. Puolita silloin täytteen määrä.  Toivottavasti reseptini inspiroi kokeilemaan tätä erilaista versiota perinteiseistä laskiaispullista. Ihania levontahetkiä sinulle ja läheisillesi! Täältä löydät lisä herkullisia reseptejä:  Perinteiset laskiaispullat – kermavaahdon kera Kuohkea pullataikina

Pätkis-laskiaispullla – herkullinen combo Read More »

laskiaispullat

Perinteiset laskiaispullat – kermavaahdon kera

Laskiaispullat ovat ihana herkku talven keskellä. Ne ovat ehdoton klassikko, jotka tuovat mukanaan perinteisen makean hetken. Tuoreet pehmeät pullat, jotka on täytetty herkullisella mansikkahillolla ja kermavaahdolla ovat aina herkullisia. Suuntaa laskiasen kunniaksi keittiöön leipomaan näitä ihania tuoreita pullia. Jatka lukemista ja valmista herkulliset laskiaispullat omassa keittiössäsi. Let’s get baking! Perinteiset laskiaispullat Ainekset:  Pullataikina: 2,5 dl maitoa (esim. täysmaitoa) 25 g tuorehiivaa / 1 pss kuivahiivaa 1 dl sokeria 0,5 rkl kardemummaa 1 kananmuna n. 450 g eli 7-7,5 dl vehnäjauhoja 0,5 tl suolaa 100 g voita / leivontamargariinia tai 1 dl juoksevaa margariinia Voitelu:  1 kananmuna Täyte:  mansikkahilloa 4 dl vispikermaa 3-4 rkl sokeria 4 tl vaniljasokeria Koristelu: tomusokeria Valmista ensin pullataikina. Voit käyttää myös valmista pullataikinaa. Jos käytät valmista taikinaa siirry reseptissä kohtaan pullien täyttäminen.  Laskiaspullat ohje 12 kpl 1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Huom. kuivahiivaa käyttäessä noudata kuivahiivan käyttöohjetta. 2. Sekoita hiiva kunnolla nesteen joukkoon. Lisää joukkoon sokeri, kananmuna, suola ja kardemumma.  3. Lisää vehnäjauhoja pikkuhiljaa kunnolla sekoittaen. 4. Lisää vehnäjauhoja ja alusta taikinaa lopuksi käsillä. Lisää rasva alustamisen loppuvaiheessa. 5. Taikina on valmis kun se irtoaa helposti kulhon reunoista. Huom. pehmeimmät pullat saat, kun et käytä liikaa jauhoja. Kohota taikinaa lämpimässä paikassa liinan alla peitettynä noin 45 min- 1 tunti.   6. Jaa taikina jauhotetulle pöydälle. Jaa taikina puoliksi. Jaa taikinan puolikkaat kuuteen osaan. Pyörittele käsin tavallisia pullia. Huom. Käytä maltillisesti jauhoja, jotta pullien pyörittäminen onnistuu mahdollisimman helposti. 7. Kohota pullia uudestaan liinan alla lämpimässä paikassa, niin että pullat nousevat kunnolla noin 30 minuuttia.  8. Voitele pullat kananmunalla juuri ennen paistoa ja lisää raesokeria halutessasi päälle. 9. Paista pullia uunin keskitasolla 200 asteessa noin 12-15 minuuttia. Paistoaika riippuu oman uunisi tehosta.  Laskiaspullat täyttäminen: 1. Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta kerma sokerilla ja vaniljasokerilla.  2. Leikkaa jäähtyneet pullat keskeltä kahtia. Levitä pohjalle ensin mansikkahilloa.  3. Laita kermavaahto pursottimeen ja pursota kermavaahtoa pullien keskelle. Nosta kansi päälle.  4. Koristele lopuksi tomusokerilla.  Näissä perinteisissä laskiaspullissa on kiteytyy tuoreen pullan maku kermavaahdolla höystettynä. Laskiaispullien herkullinen tuoksu täyttää keittiön maagisella tavalla.  Toivottavasti tämä resepti inspiroi sinua kokeilemaan laskiaispullien leipomista. Herkullisia hetkiä leivonnan parissa! Täältä löydät lisää herkullisia reseptejä:  Laskiaspullat pätkis-täytteellä Kuohkea pullataikina Helppo voisilmäpulla resepti Pieni korvapuusti ohje

Perinteiset laskiaispullat – kermavaahdon kera Read More »

lättytaikina

Lättytaikina – ohje kuohkeisiin lättyihin

Lättytaikina – ohje, jolla valmistat herkulliset ja täyteläiset letut. Ah, nuo herkulliset letut, jotka tuovat mieleen aurinkoisen aamiaisen tai hauskat hetket brunssin parissa. Lättyjen kuohkea koostumus ja ihanan rapsakka maku tekevät niistä ehdottoman suosikin monille.  Haluaisitko oppia valmistamaan täydellisen kuohkean lättytaikinan, jonka avulla valmistat rapsakat letut ja saa hymyn huulillesi? Hyvä uutinen – jaettuani tämän reseptin kanssasi, voit loihtia herkullisia lettuja helposti omassa keittiössäsi.  Ota siis lettupannu käteen ja valmistaudu herkutteluun!  Lättytaikina ohje Ainekset: 5 dl maitoa 2 kananmunaa 2,5 dl vehnäjauhoja 2 rkl sokeria 3 rkl öljyä / sulatettua rasvaa ripaus suolaa Valmistusohjeet: 1. Vatkaa ensin munien rakenne rikki kulhossa.  2. Lisää muut aineet taikinaan hyvin sekoittaen. Anna taikinan turvota noin 30 minuuttia.  3. Kuumenna paistinpannu ja paista letut rasvassa pannulla. Paista letut kummaltakin puolelta kullanruskeiksi. Käännä lettu, kun se on sopivan kullanruskea.  Tarjoile letut mansikkahillon ja kermavaahdon kera.  Vinkit: 1. Voit kokeilla tehdä myös suolaisia lettuja. Jätä silloin sokeri pois lättytaikinasta.  2. Pannu kannattaa kuumentaa riittävän kuumaksi ennen lättyjen paistamista. Usein ensimmäinen lätty saattaa olla hieman “koeversio”. Voit kokeilla myös pienellä määrällä taikinaa, onko pannu riittävän kuuma.  3. Voissa paistamalla lättyihin tulee herkullinen maku, joten kokeile sitä ihmeessä, jos et ole kokeillut. Voit myös toki paistaa lätyt muulla paistamiseen soveltuvalla rasvalla.  Lätyissä on parasta rapsakat reunat ja sopivan pehmeä sisus. Ne ovat parhammillaan tietenkin tuoreena.  Toivottavasti tämä resepti innostaa sinua kokeilemaan lättyjen paistamista sekä erilaisia täytteitä ja luomaan omia lettuperinteitäsi. Parasta on, että letut sopivat täydellisesti niin aamiaiseen, välipalaksi kuin perheen herkutteluhetkiin. Kiitos, kun tutustuit reseptiini. Toivotan sinulle iloa ja herkullisia hetkiä lettuja paistaessasi – herkuttele hyvällä omallatunnolla! Täältä löydät lisää herkullisia reseptejä:  Pieni pannukakku – ohje herkulliseen pannukakkuun Helppo itsetehty jäätelö ilman jäätelökonetta Maailman helpoin mansikkarahka

Lättytaikina – ohje kuohkeisiin lättyihin Read More »

pieni pannukakku

Pieni pannukakku – ohje herkulliseen pannukakkuun

Pieni pannukakku on täydellinen ratkaisu, kun mielesi tekee pannukakkua, mutta et halua valmistaa suurta annosta kerralla. Tämä on sopiva herkku pieneen herkkuhimoon. Annoksia pannukakusta tulee 5-6 riippuen annosten koosta. Oma versioni tästä herkusta valmistuu kätevästi uunivuoassa, jossa se kypsyy meheväksi antaen sille mainion rakenteen ja maun. Pannukakkuni onnistui loistavasti, ja nyt jaan kanssasi tämän helpon herkun reseptin.  Pieni pannukakku Ainekset (5-6 annosta): 5 dl maitoa 2 kananmunaa 40 g voita/margariinia 2,5 dl vehnäjauhoja 2 rkl sokeria 1 tl vaniljasokeria ripaus eli hyppysellinen suolaa Valmistusohjeet: 1. Vatkaa kanamunien rakenne rikki kulhossa. Lisää joukkoon maito ja suola. 2. Lisää vehnäjauhot taikinan joukkoon kunnolla sekoittaen. Lisää myös sokeri ja vaniljasokeri. 3. Lisää lopuksi sulatettu rasva taikinan joukkoon. 4. Anna taikinan turvota 10-15 minuuttia ja kuumenna sillä aikaa uuni 200 asteeseen. 5. Levitä pannukakku leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja paista kypsäksi noin 25-30 minuutin ajan. Tarkka paistoaika riippuu oman uunisi tehosta. Tarjoile pieni pannukakku tuoreeltaan yhdessä mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa. Vinkit: 1. Voit nauttia pannukakun perinteisesti hillon ja kermavaahdon kanssa. Kokeile myös omenahilloa ja vaniljajäätelöä. Ne sopivat myös herkullisesti pannukakun kanssa yhteen.  2. Voit paistaa pannukakun uunin toiseksi ylimmällä tasolla. Tarkkaile pannukakun paistumista, jotta pinta ei pääse tummumaan liikaa. Tällöin pannukakusta voi tulla kuiva.  3. Voit jättää sokerin pois, jos haluat valmistaa suolaisen pannukakun.  Pieni pannukakku on herkullinen tarjottava. Tarjoile se kahvipöydässä tai makeana jälkiruokana – tämä pieni pannukakku hurmaa jokaisen herkkusuun.  Pannukakku on parasta ehdottomasti tuoreena uunista tullessaan. Tarjoile se vielä hieman lämpimänä. Pannukakun mehevän koostumuksen ja ihanan makean maun ansiosta se on täydellinen herkku moniin tilanteisiin. Voit kokeilla erilaisia lisukkeita tai nauttia sen sellaisenaan. Pienen pannukakun valmistaminen on helppoa, ja lopputulos on taatusti herkullinen. Toivon, että tämä resepti tuo iloa kokkailuhetkiin! Täältä löydät lisää herkullisia reseptejä: Herkullinen itsetehty omenahillo Kaura-omenapaistos: suussa sulavan herkullista Helppo itsetehty jäätelö ilman jäätelökonetta

Pieni pannukakku – ohje herkulliseen pannukakkuun Read More »

avokadopasta

Täyteläinen avokadopasta – suussa sulava resepti

Avokadopasta on herkullinen ruoka arkeen, kun haluat syödä jotakin herkullista ja terveellistä. Tämä on yksi suosikkireseptini avokadopastaan.  Avokadopastassa on parasta tuoreen avokadon, lämpimän pastan, valkosipulin ja muiden mausteiden yhdistelmä. Nämä maut sopivat herkullisesti yhteen. Juustoraaste annoksen päällä viimeistelee kokonaisuuden. Jatka lukemista ja valmista tämä herkkupasta omassa keittiössäsi.  Täyteläinen avokadopasta Ainekset: 2-3 syöntikypsää avokadoa 500 g pastaa / spagettia (voit käyttää täysjyvävaihtoehtoa) 2 valkosipulinkynttä 1 dl pastan keitinvettä suolaa mustapippuria 60 g juustoa / parmesaanijuustoa Valmistusohjeet: 1. Keitä pasta ohjeen mukaan.  2. Kuori ja pilko sillä aikaa avokadot sopivan kokoisiksi viipaleiksi. Lisää avokadot kulhoon. Murskaa myös valkosipulit. Lisää mausteet eli suola ja mustapippuri.  3. Kun pasta on kypsää, valuta pasta ja säästä 1 dl keitinvettä. Lisää se kulhoon avokadojen ja mausteiden kanssa.  4. Sekoita pasta kattilassa avokadoseoksen kanssa. Tarjoile avokadopasta tuoreeltaan. Ripottele päälle juustoraastetta tai parmesaanijuustoa halutessasi.  Avokado on terveellinen valinta ruokavalioon. Se sisältää paljon tyydyttymätöntä rasvaa ja on eduksi sydän- ja verisuoniterveydelle. Lisäksi sen antioksidantit, kalium ja luteiini sekä fytokemikaalit ovat eduksi terveydelle.  Avokado terveellisessä ruokavaliossa voi auttaa hillitsemään kehon tulehduksia ja vähentämään oksidatiivista stressiä eli solujen happiepätasapainoa. Avokadopasta on helpppo ja herkullinen kasvisruoka. Kokeile rohkeasti tämän ihanan kasvisruoan valmistamista. Tämä avokadopastaresepti on nopea, helppo ja täynnä makua. Se on myös loistava vaihtoehto niille, jotka haluavat lisätä terveellisiä rasvoja ruokavalioonsa. Tarjoile pastalautanen ripauksella parmesaanijuustoa ja voit nauttia maukkaasta ja ravitsevasta ateriasta, joka hellii sekä makuaistiasi että kehoa. Ihania ruoanlaittohetkiä sinulle keittiöösi. Täältä löydät lisää herkullisia kasvisruokia: Helppo Mifu-perunavuoka Maukas bataattivuoka Rapeat lohkoperunat uunissa

Täyteläinen avokadopasta – suussa sulava resepti Read More »

lasagne

Lasagne – rakastettu arjen klassikko

Lasagne on rakastettu arjen herkkuruoka. Se maistuu monelle. Lasagne on ihanan tomaattinen ja koostumukseltaan pehmeä ruoka. Se suorastaan sulaa suussa ja täyttää vatsan. Ehkäpä juuri siksi se on niin suosittu arkiruoka.  Lasagne saatetaan kokea hieman työlääksi valmistaa arjessa. Nykyään on toki mahdollisuus käyttää valmiita lasagenaineksia, jolloin lasagnen valmistaminen on entistä helpompaa.  Tämän reseptin avulla valmistat lasagnen itse. Tässä reseptissä lasagnessa käytetään valmista vaaleaa kastiketta, jolloin lasagnen valmistaminen on hieman helpompaa. Jatka lukemista ja tutustu tähän suosikkireseptiini.  Lasagne Ainekset: n. 300 – 350 g lasagnelevyjä (voit käyttää täysjyvälevyjä) 400 g jauhelihaa 500 g paseerattua tomaattia 2 dl vettä  1 purkki ananaspaloja mehussa valmis vaaleakastike 470 g (esim. dolmio)  Mausteet: 4 rkl ketsuppia 1-2 rkl sokeria 2 tl valkosipulijauhetta 1 tl mustapippuria 3 rkl jauhelihamaustetta 0,5 tl suolaa 0,5 tl oreganoa 1 tl basisilkaa Lisäksi: 1 pss (170-200 g) juustoraastetta Valmistusohjeet:  1. Voitele uunivuoka rasvalla. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.  2. Paista jauheliha pannulla kypsäksi. Mausta jauheliha jauhelihamausteella ja valkosipulijauheella.  3. Lisää paseerattu tomaatti ja 2 dl vettä joukkoon. Lisää ananaspalat mehuineen. Anna kuumentua n. 5-10 minuuttia.  4. Lisää kastikkeeseen mausteet: sokeri, ketsuppi, suola ja mustapippuri. Tarkista maku.  5. Laita uunivuokaan vuorotellen lasagnelevyjä, jauhelihakastiketta sekä vaaleaa kastiketta. Kerroksia tulee noin kolme. Jätä päällimmäiseksi kerrokseksi jauhelihakastike.  6. Paista lasagnea uunissa kypsäksi n. 50 minuuttia. Lisää juustoraaste paistamisen loppuvaiheessa eli n. 10-15 minuuttia ennen kuin lasagne on kypsää.  7. Anna lasagnen vetäytyä n. 10 minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoile raikkaan salaatin kanssa.  Vinkit:  Voit lisätä lasagneen mausteita oman makusi mukaan, esim. suolan määrää voi lisätä, joka tulee tomaattikastikkeeseen.  Ananas tuo hieman pehmeää ja makeaa makua lasagneen. Voit lisätä myös muita kasviksia mielikuvituksesi mukaan. Esim. sipuli sopii myös hyvin lasagneen.  Muista, että lasagnen tarkka paistoaika riippuu oman uunin tehosta, joten tarkkaile lasagnen valmistumista uunissa. Lasagne on arkiruokaa, joka kätkee sisäänsä paitsi makua myös hetkiä yhdessäolon äärellä. Toivottavasti tämä reseptini innostaa sinua kokkaamaan  ja nauttimaan herkullisista hetkistä perheen ja ystävien kanssa. Keittiössä vietetty aika on aina vaivan arvoista, kun lopputuloksena on herkullinen ruoka. Tässä tapauksessa täydellinen lasagne – kerroksittain täynnä rakkautta ja makua. Hyvää ruokahalua ja iloa ruoanlaittohetkiin! Täältä löydät lisää herkullisia reseptejä:  Täyteläinen kanapasta uunissa Mehevä jauheliha-spagettivuoka Kana-ananas-aurajuustopasta

Lasagne – rakastettu arjen klassikko Read More »