Juustokakut

vadelma-valkosuklaajuustokakku

Vadelma-valkosuklaajuustokakku – ihana resepti

Vadelma-valkosuklaajuustokakku on ihana kakku hetkiin, kun juhlapöytään tarvitaan jotain todella söpöä ja herkullista.  Vadelma-valkosuklaajuustokakku on kaksikerroksinen kakku, jossa koko täytteen maussa on ihanaa valkosuklaata. Toisena täytteenä on valkosuklainen vadelmatäyte, joka tuo kakkuun makua ja kauniin värin. Valmistin tämän kakun syntymäpäiville. Tämä kakku on takuuvarma hitti ja sopii varmasti moneen juhlapöytään. Kurkkaa ihana resepti alta: Vadelma-valkosuklaajuustokakku Ainekset: Pohja: 180 g digestive- tai kaurakeksejä 75 g voita Täyte: 3 dl vispikermaa 200 g tuorejuustoa 145 g valkosuklaata (1 levy panda-valkosuklaata) 3 tl vaniljasokeria 0,75 dl sokeria 2 dl vadelmia 3 rkl sokeria 4 liivatelehteä 2 rkl vettä Koristelu: suklaarouhetta vadelmia Valmistusohjeet: 1. Murusta keksit kulhossa. Sulata voi. Lisää se keksimurun joukkoon. Taputtele seos irtopohjavuokaan tasaisesti.  2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen astiaan.  3. Sulata vadelmat kattilassa. Lisää joukkoon 3 rkl sokeria. Siivilöi seos siivilän läpi, jotta vadelmien kivet jäävät siivilään. Jäähdytä.  4. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sokerit (0,75 dl tavallista sokeria + 3 tl vaniljasokeria) kerman joukkoon.  5. Sulata valkosuklaa esimerkiksi mikrolla sulatusteholla varovasti. Sekoita sulatettu valkosuklaa tuorejuuston joukkoon sähkövatkaimella.  6. Vatkaa kerma varovasti tuorejuuston joukkoon ja jaa seos kahtia. Sekoita toiseen osaan seoksista jäähtynyt “vadelmamehu”. 7. Sulata kaksi liivatelehteä pienessä vesitilkassa vettä. Lisää liivatteet koko ajan kevyesti vatkaten valkosuklaatäytteeseen. Lisää valkosuklaatäyte vuoan pohjalle.  8. Sulata kaksi liivatelehteä ja lisää ne vadelmatäytteen joukkoon. Lisää vadelmatäyte juustokakkuvuokaan varovasti. Anna kakun hyytyä jääkapissa vähintään 4 tuntia tai seuraavaan päivään. Koristele kakku suklaamurulla ja vadelmilla.  Vinkit: Voit kokeilla tehdä juustokakun pohjan myös oreo-kekseistä. Niistä saat ihanan pohjan kakkuun.  Täyte valmistetaan ensin yhdessä kulhossa ja jaetaan lopuksi kahtia. Sen jälkeen vadelmamehu lisätään toisen täytteen joukkoon.  Tein kakun (18 cm) irtopohjavuokaan. Mikäli sinulla on (24 cm) halkaisijaltaan oleva vuoka, suosittelen tekemään reseptin kaksinkertaisena, jolloin saat korkean kakun.  Vadelma-valkosuklaajuustokakku on ihana kakku juustokakkujen ystäville. Sen ihana lempeän makea maku on juuri täydellinen.  Se sopii niin synttärijuhlien tarjottavaksi kuin valmistujaisjuhlien kakkupöytään. Söpömpi ei juustokakku enää voi olla.  Toivottavasti tämä resepti inspiroi sinua valmistamaan tämän herkkukakun omassa kotikeittiössäsi.  Täältä löydät lisää herkullisia leivontaideoita: Mansikka-valkosuklaajuustokakku Maailman paras valkosuklaajuustokakku Vaniljajuustokakku vadelmakuorrutteella

Vadelma-valkosuklaajuustokakku – ihana resepti Read More »

mangokiille kakkuun

Mangokiille kakkuun – ohje kuinka valmistat

Mangokiille kakkuun on nopea ja helppo valmistaa. Se sopii erityisesti juustokakun päälle raikkaaksi kiilteeksi.  Mangokiille on kauniin ja pirteän värinen. Se sopiikin täydellisesti kesän juustokakkuihin. Kuvailisin mangokiilteen makua ihanan mangoiseksi ja raikkaaksi. Se sopii juuri sopivasti vanilja- tai valkosuklaajuustokakun päälle koristeeksi.  Seuraavaksi ohjeet kiilteen tekoon juustokakun päälle:   Mangokiille kakkuun Ainekset: 2,5 dl mangososetta (esim. Bonne) 1 rkl sirtuunan mehua 2 rkl sokeria 2 liivatelehteä 1 rkl vettä Valmistusohjeet:  1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutin ajaksi.  2. Sekoita sillä aikaa mangosose, sitruunanmehu ja sokeri kulhossa.  3. Liuota liivatelehdet tilkkaan kuumaa vettä. Lisää ne mangotäytteen joukkoon ohueana nauhana koko ajan sekoittaen. Sekoita huolellisesti.  4. Lisää mangokiille juustokakun päälle. Kiilteen olisi hyvä olla huoneenlämpöistä, kun levität sitä kakun päälle. Kaada matalalta ja lusikoi kiille kakun päälle. Mikäli kakun pinta vaurioituu, anna kiilteen jäähtyä hetki. 5. Voit antaa kiilteen asettua hetken ennen siirtoa jääkaappiin. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 2 tunnin ajan. Voit koristella juustokakun haluamallasi tavalla. Kermavaahdosta ja valkosuklaakoristeista saat näyttävän koristelun kakkuun.  Vinkit: Tästä reseptistä tulee sopiva kiille 18 cm juustokakkuun. Mikäli vuokasi on esim. 24 cm kokeile tehdä kiillettä 1,5-2-kertainen annos. Muista, että juustokakun on hyvä olla tasaisesti asetettu vuokaan ja hyydytetty useampi tunti jääkaapissa ennen kiilteen tekoa. Siisti juustokakun reunat ja varmista ettei vuoan reunalla ole koloja, jotta saat kiilteen levitettyä tasaisesti.  Tällä ohjeella onnistut varmasti mangokiilteen teossa kakkuun. Mielestäni erilaiset hedelmäkiilteet ovat oiva keino koristella juustokakku. Mikäli kaipaat koko mangojuustokakun reseptiä, löydät sen alta:  IHANA MANGOJUUSTOKAKKU – HERKULLINEN RESEPTI Mukavia leivontahetkiä keittiöösi! Täältä löydät lisää herkullisia koristeluohjeita: Vadelmakiille kakkuun – ohjeet kuinka valmistat Daim-kuorrute – suussa sulavan kuorrutteet ohje Helpot valkosuklaakoristeet kakkuun

Mangokiille kakkuun – ohje kuinka valmistat Read More »

mangojuustokakku

Ihana mangojuustokakku – herkullinen resepti

Mangojuustokakku on ihana juustokakku kevään ja kesän juhliin. Se on raikas, mutta juuri sopivan makea juustokakku.  Juustokakun täyte on täydellinen vaniljainen tuorejuustotäyte. Kakun kiilteessä on käytetty ihanaa mangososetta. Näin kakussa on sopivasti mangoinen maku. Kakun kruunaa herkullinen rapea kaurakeksipohja ja kauniit koristelut.  Jatka lukemista ja valmista tämä ihana mangojuustokakku omassa kotikeittiössäsi. Mangojuustokakku Ainekset:  Pohja: 175-200 g kaurakeksejä 75 g voita / margariinia Täyte:  200 g maustamatonta tuorejuustoa 3 dl kuohukermaa 1-1,5 dl sokeria 3 tl vaniljasokeria 2 rkl sitruunan mehua 4 liivatelehteä 2 rkl kiehuvaa vettä  Mangokiille: 2,5 dl mangososetta (esim. Bonne) 1 rkl sitruunan mehua 2 rkl sokeria 2 liivatelehteä 1 rkl vettä Koristelu: kermavaahtoa suklaakoristeita Valmistusohjeet: 1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen laakeaan astiaan. Valmistele irtopohjavuoka. Käytin reseptissä 18 cm vuokaa, johon tulee sopivan korkea kakku. Voit käyttää myös 20-22 cm leveää vuokaa kakun valmistuksessa. 2. Murskaa keksit hienoksi muruksi. Sulata voi. Sekoita voi yhteen keksimurskan kanssa. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. 3. Vatkaa kermakuohkeaksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri kevyesti vatkaten. Lisää myös sitruunan mehu.  4. Liuota liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä. Anna jäähtyä hetki. Lisää liivate ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Sekoita.  5. Lisää täyte juustokakkuvuokaan. Peitä vuoka kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa väh. 4 tuntia. Mangokiille & Koristelu – ohjeet 1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutin ajaksi.  2. Sekoita sillä aikaa mangosose, sitruunanmehu ja sokeri.  3. Liuota liivatelehdet tilkkaan kuumaa vettä. Lisää ne mangotäytteen joukkoon ohueana nauhana koko ajan sekoittaen. Sekoita.  4. Lisää kiille juustokakun päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 2 tunnin ajan. Ihana mangojuustokakku on valmis koristeltavaksi ja tarjoiltavaksi. Koristele kakku oman mielikuvituksesi mukaan suklaalla tai kermavaahdolla. Koristelin oman kakkuni pursotetulla kermavaahdolla.  Vinkit: Gluteenittoman version saat kakusta helposti käyttämällä gluteenittomia digestive- keksejä 160 g sekä lisäämällä 1/4 dl sokeria keksimurskan sekaan. Valmista pohja muutoin ohjeen tavalla. Voit käyttää kakun koristelussa kermavaahtoa tai kokeile vaikka näitä helppoja valkosuklaakoristeita.  Reseptissä käytetyn sitruunamehun saat helposti puristamalla mehun sitruunasta. Mangojuustokakku on helppo ja ihanan raikas juustokakku. Mangokiilteen kaunis väri sopii täydellisesti kevään ja kesän juhliin. Mielestäni tämä juustokakku on yksi parhaista.  Mangojuustokakku sopii monenlaiseen juhlapöytään. Toivottavasti tästä reseptistä on iloa sinulle. Täältä löydät lisää herkullisia reseptejä: Vaniljajuustokakku vadelmakuorrutteella Maailman paras valkosuklaajuustokakku Mansikka-valkosuklaa juustokakku

Ihana mangojuustokakku – herkullinen resepti Read More »

oreo-juustokakku

Maailman paras oreo-juustokakku

Oreo-juustokakku on herkullinen juustokakku.  Siinä yhdistyvät kermaisen täyteläinen koostumus ja herkullinen oreo-keksin maku, joka vie kielen mennessään. Oreo-juustokakku sulaa suussa jokaisella suupalalla. Tässä herkussa on rapea oreopohja, johon yhdistyy täyteläinen tuorejuusto sekä kerma. Ne luovat vastustamattoman maun juustokakkuun. Täydellinen valinta, jos rakastat oreo-keksejä. Oreo-juustokakku on täydellinen valinta monen juhlan tarjottavaksi. Sen herkullinen maku ja upea ulkonäkö tekevät siitä varman suosikin juhlapöydässä. Valmista siis tämä juustokakku seuraavaan juhlaan ja ihastuta itsesi ja vieraasi.  Maailman paras oreo-juustokakku Ainekset:  Pohja:  154 g oreo-keksejä (1 pötkö) 50 g voita / margariinia Täyte: 2 dl vispikermaa 200 g tuorejuustoa noin 80 g oreo-keksejä 0,5 dl-1 dl sokeria 2 tl vaniljasokeria 3 liivatelehteä Koristeluun: noin 5 oreo-keksiä 1 – 1,3 dl kermavaahtoa Lisäksi: 18-22 cm irtopohjavuoka 1. Valmistele irtokakkupohjavuoka. Vuoraa se leivinpaperilla. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen laakeaan astiaan. 2. Murskaa oreo-keksit hienoksi muruksi. Murskaa pohjan keksit erikseen (1 pötkö) ja noin puolet toisesta keksipaketista täytteen joukkoon. Säästä loput keksit koristeluun.  3. Sulata voi. Sekoita voi pohjaan tulevan oreo-keksimurun joukkoon. Taputtele irtokakkuvuoan pohjalle tasaiseksi.  4. Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla. Lisää tuorejuusto kerman joukkoon. Lisää oreo-keksit täytteen joukkoon vatkaten.  5. Liuota liivatelehdet pieneen tilkkaan kuumaa vettä. Anna jäähtyä hieman. Kaada liivateseos täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen.  6. Kaada seos irtopohjavuokaan. Peitä tuorekelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tunnin ajan tai seuraavaan päivään saakka.  Koristelu: 1. Koristele juustokakku haluamallasi tavalla. Pilko jääneet oreo-keksit tai murusta ne. Voit vatkata myös kerman vaahdoksi ja pursottaa kakun päälle. Vinkit: Voit tehdä juustokakun myös 24 cm irtopohjavuokaan. Voit tehdä ohjeen silloin 1,5- tai 2-kertaisena. Kaksinkertaisen tehtynä kakusta tulee näyttävä kyseiseen vuokaan. Jos haluat koristella kakun kermalla, voit ostaa heti 3,3 dl kermaa, jolloin 1,3 dl jää juustokakun koristeluun. Oreo-juustokakku on ehdoton suosikkijuustokakkuni, ja sen maku vetoaa varmasti kaikkiin makean ystäviin. Tämä juustokakkuvaihtoehto on täydellinen valinta kaikille, jotka rakastavat herkutella ja nauttia juustokakuista.   Sen täyteläisen pehmeä koostumus on juuri sopivan makea. Se ei ole ainoastaan herkullinen vaan sopii monenlaisiin juhliin. Se on loistava valinta ystävien kanssa kahvitellessa, mutta oreo-juustokakku sopii myös muihin juhlatilaisuuksiin.  Voin luvata, että oreo-juustokakku maistuu makean ystäville. Sen herkullinen maku ja upea ulkonäkö tekevät juuri sopivan juhlapöytään. Olipa kyse pienistä perhejuhlista tai suuremmista kekkereistä, oreo-juustokakku on täydellinen valinta moneen juhlaan. Toivottavasti tämä resepti inspiroi sinua kokeilemaan tätä ihanaa oreo-juustokakkua.  Ihania leivontahetkiä sinulle! Täältä löydät lisää herkullisia reseptejä:

Maailman paras oreo-juustokakku Read More »

suklaajuustokakku

Helppo suklaajuustokakku – paras resepti

Helppo suklaajuustokakku on täydellinen herkku suklaan ystäville. Mielestäni suklaajuustokakussa on parasta, kun siinä on reilusti suklaata, kermaa sekä tietenkin tuorejuustoa. Makea suklaa, rapea daim-suklaa ja kerma sulautuvat täydellisesti yhteen tuorejuuston kanssa ja tekevät kakusta vastustamattoman herkullisen. Juustokakun herkullisuuden kruunaa oreo-keksipohja, joka tuo herkullista makua jokaiseen suupalaan.  Tämä juustokakku tarjoaa suklaan taikaa jokaiselle palaselle. Se on herkullinen valinta niin juhlien kuin arjen herkutteluhetkiin – lisäksi valmistus on helppoa ja lopputulos taatusti lumoavan makuinen.  Helppo suklaajuustokakku Ainekset:  Pohja:  264 g oreo-täytekeksejä (myös muut keksit käyvät) 80 g voita / margariinia Suklaatäyte: 2 dl vispikermaa 200 g tuorejuustoa 125 g taloussuklaata 0,75-1 dl sokeria 2 tl vaniljasokeria 2 liivatelehteä Daim-täyte: 2 dl vispikermaa 200 g tuorejuustoa 200 g daim-suklaata 0,75-1 dl sokeria 2 tl vaniljasokeria 2 liivatelehteä Koristeet:  4 kinder-bueno patukkaa 2 daim-patukkaa 1. Valmistele irtokakkupohjavuoka vuoraamalla se leivinpaperilla. Voitele vuoan reunat rypsiöljyllä.  2. Murskaa keksit hienoksi muruksi. Sulata voi. Sekoita keksien joukkoon. Taputtele keksiseos irtokakkuvuoan pohjalle tasaiseksi.  3. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 4. Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta se vaniljasokerilla. Voit vatkata molempien täytteiden kermat samalla kertaa ja jakaa seoksen kahtia. 5. Sulata taloussuklaa ja daim-suklaa varovasti esim. mikrossa eri kulhoissa. 6. Ota kaksi kulhoa, joissa sekoitat yhden tuorejuuston ja hieman jäähtyneen suklaan. Täytteet valmistetaan siis eri kulhoissa. Sekoita kerma molempiin kulhoihin. Mausta täytteet sokerilla. 7. Sulata liivatteet vesitilkassa. Voit sulattaa ensin kaksi liivatetta. Anna jäähtyä hetki. Kaada liivateseos talousuklaatäytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Levitä seos juustokakkuvuokaan tasaisesti. 8. Sulata seuraavat kaksi liivatetta. Anna jäähtyä hetki. Lisää ne daim-täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää täyte vuokaan. Peitä vuoka kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tunnin ajan.  Vinkit:   Jätin lisätyn sokerin määrään liikkumavaraa. Voit lisätä ensin sokeria 0,75 dl ja tarkistaa maun. Lisää sokeria halutessasi. Muista, että täytteen maku syveneee jääkaapissa.  Juustokakku on parhaimmillaan tuoreena ja seuraavana päivänä valmistuksesta. Se säilyy jääkaapissa 2-3 päivää.  Koristele juustokakku haluamallasi tavalla.  Käytin tässä kakussa kinder-bueno suklaata sekä daim-suklaata. Voit käyttää koristelussa omia suosikkisuklaitasi. Suklaan, tuorejuuston ja kerman yhdistelmä tekee tästä suklaajuustokakusta vastustamattoman herkun, joka sulostuttaa jokaisella suupalalla. Sen lumoava maku ja ihanat kerrokset tarjoavat täydellisen herkutteluhetken niin juhlapöytään kuin rentouttavan kahvihetken keskellä arkea. Suklaan ystävät ihastuvat tähän herkkuun varmasti, ja sen valmistus on helppoa. Tarjoile suklaajuustokakku sellaisenaan tai koristeltuna juhlavasti. Nauti tästä ihanasta herkkujuustokakusta  jokaisella suupalalla! Ihania leivontahetkiä sinulle! Täältä löydät lisää herkullisia reseptejä:

Helppo suklaajuustokakku – paras resepti Read More »

piparijuustokakku

Jouluinen piparijuustokakku – valkosuklaatäytteellä

Piparijuustokakku on täydellinen juustokakku joulun ja uuden vuoden juhliin. Piparijuustokakussa on parasta sen reilu koko eikä kermassa tai tuorejuustossa säästellä. Valkosuklaan, tuorejuuston ja kerman yhdistelmä on vastustamaton tämän juustokakun täytteessä. Juustokakun herkullisuuden kruunaa piparinen pohja, joka tuo jouluista tunnelmaa jokaiseen suupalaan. Tämä juustokakku takaa jouluisen maun jokaiselle palaselle ja on erinomainen valinta joulun ja uudenvuoden juhlakakuksi. Jouluinen piparijuustokakku Ainekset:  Pohja:  150 g piparkakkuja (esim. Annas-piparkakkuja yksi pötkö) 60 g voita / margariinia Täyte: 4 dl vispikermaa 400 g maustamatonta tuorejuustoa 300 g valkosuklaata n. 50 g pipareita 0,5 dl sokeria (1-2 tl vaniljasokeria) 4 liivatetta 0,5 tl kanelia Kiille: 250 g mansikoita 3/4 dl vettä 0,5 dl sokeria 3 liivatetta Pohja: 1. Valmistele irtopohjavuoka vuoraamalla sen pohja leivinpaperilla ja voitele reunat kevyesti rypsiöljyllä. 2. Murskaa piparit hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita se piparimurun joukkoon. Taputtele seos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Täyte: 1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen laakeaan astiaan vähintään viiden minuutin ajaksi. 2. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla. 3. Sulata valkosuklaa varovasti, esimerkiksi mikrossa. (Katso tarkemmat ohjeet suklaan sulatukseen tarvittaessa.) 4. Sekoita tuorejuusto ja hieman jäähtynyt valkosuklaa vatkaimella tasaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon myös vatkattu kerma. 5. Kuumenna tilkka vettä kattilassa. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja anna niiden sulaa kokonaan vesitilkassa. Jäähdytä seosta hetki ja kaada se ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. 6. Murskaa piparit hienoksi muruksi ja lisää ne täytteen joukkoon. 7. Kaada seos juustokakkuvuokaan ja tasoita pinta esimerkiksi nuolijalla. Peitä vuoka kelmulla ja anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään neljän tunnin ajan. Juustokakun voi koristella haluamallaan tavalla. Alla on ohjeet herkullisen mansikkakiilteen tekemiseen.  Mansikkakiille:  Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen vähintään viiden minuutin ajaksi. Sekoita vesi ja mansikat kattilassa ja kuumenna kiehuvaksi. Siivilöi seos ja puserra mansikoita siivilää vasten, jotta saat mahdollisimman paljon mehua. Kuumenna mansikkamehu uudelleen ja lisää siihen liotetut liivatelehdet. Sekoita, kunnes liivatteet ovat täysin sulaneet. Anna seoksen jäähtyä hetki, kunnes se on huoneenlämpöistä. Kaada se sitten varovasti juustokakun päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään kahden tunnin ajan ennen tarjoilua. Koristele juustokakku haluamallasi tavalla. Käytin itse pipareita ja joulusuklaita kakun päällä tuomaan jouluista tunnelmaa.  Joulun kolkutellessa ovella on aika miettiä jouluisia herkkuja ja valmistaa herkullisia leivonnaisia. Piparijuustokakku on täydellinen tarjottava jouluun ja joulun jälkeen, vaikkapa myös uutena vuotena. Anna joulun maun valloittaa sinut tällä herkullisella ja juhlavalla piparijuustokakulla. Valkosuklaan ja piparien yhdistelmä tässä juustokakussa on aivan ihana. Jouluinen tunnelma ja herkulliset maut kulkevat käsi kädessä – etenkin piparijuustokakun kohdalla. Ihania leivontahetkiä sinulle! Täältä löydät lisää herkullisia reseptejä:

Jouluinen piparijuustokakku – valkosuklaatäytteellä Read More »

valkosuklaajuustokakku

Maailman paras valkosuklaajuustokakku

Valkosuklaajuustokakku on helppo valmistaa. Tällä reseptillä valmistat maailman parhaan valkosuklaajuustokakun, joka saa veden kielelle.  Tämä upea kakku on ihanteellinen valinta juhlapöytään tuomaan ripauksen suklaista luksusta. Se sopii kaikenlaisiin juhlatilaisuuksiin. Tässä reseptissä yhdistyvät herkullisuus ja helppous, joten jatka lukemista ja valmista tämä ihana juustokakku omaan juhlapöytään. Valkosuklaajuustokakku Ainekset: Pohja: 200 g Domino täytekeksejä 60 g voita / margariinia Täyte: 4 dl kermaa 400 g tuorejuustoa (2 pkt) 290 g valkosuklaata (esim. 2 levyä Panda-valkosuklaata 145g pkt) 4 liivatetta 2 tl vaniljasokeria 0,75-1 dl sokeria 2 rkl kiehuvaa vettä Koristelu: rouhittua suklaata Valmistusohjeet – valkosuklaajuustokakku: Pohja: 1. Murskaa keksit muruksi. Sulata voi/margariini kattilassa. 2. Sekoita keksimuru ja voi/margariini. Lisää keksimuru irtopohjavuokaan ja taputtele tasaiseksi.  Huom! Täytekeksejä käyttäessä pohja tiivistyy, joten painele keksit kevyesti vuoan pohjalle, jolloin kakun helppo leikattavuus säilyy paremmin. Täyte: 1. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan laakeaan astiaan.  2. Sulata valkosuklaa varovasti kulhossa (esim. mikrossa sulatusteholla).  3. Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta kerma vaniljasokerilla (2 tl).  4. Laita tuorejuusto kulhoon. Vatkaa hieman jäähtynyt sulatettu valkosuklaa tuorejuuston joukkoon sähkövatkaimella. Lisää lopuksi vatkattu kerma täytteen joukkoon. 5. Lisää täytteen joukkoon tavallinen sokeri (0,75-1 dl). Sekoita täyte tasaiseksi sähkövatkaimella. Tarkista maku. 6. Kuumenna pieni määrä vettä kiehuvaksi. Lisää liivatelehdet kuumaan veteen ja sekoita, kunnes ne ovat liuenneet. Ota kattila pois liedeltä ja anna liivateseoksen jäähtyä hetki. Kaada seos ohuena nauhana valkosuklaatäytteeseen samalla koko ajan sekoittaen. Hyytyminen & Koristelu: 1. Lisää täyte irtopohjavuokaan ja peitä tuorekelmulla huolellisesti. Anna juustokakun hyytyä jääkaapissa väh. 4 tunnin ajan tai seuraavaan päivään. Koristele kakku haluamallasi tavalla ja tarjoile. Käytin kakun koristelussa rouhittua valko- ja tavallista suklaata. Vinkit: Voit lisätä sokeria ensin maltillisesti täytteeseen (esim. 0,5 dl) ja maistaa, kuinka makeasta täytteestä pidät. Valmista kakku mielellään (20-24 cm) leveässä irtopohjavuokassa. Voit lisätä omia koristeluja mielikuvituksesi mukaan. Voit valmistaa esimerkiksi vadelmakiilteen kakkkuun tai valkosuklaakoristeita.  Ota juustokakku huoneenlämpöön noin 15-20 min ennen tarjoilua, jotta kakun maut tulevat vielä paremmin esiin. Säilytä kakku muutoin jääkaapissa. Jääkaapissa se säilyy hyvänä ainakin muutaman päivän.  Valkosuklaajuustokakku yhdistää kermaisen valkosuklaan ja täyteläisen tuorejuuston täydellisesti. Mielestäni tämä juustokakku on täydellinen helppoudessaan. Yhdessä kahvin kanssa se on varma tarjoiltava.  Se on kuin juhlapöydän kruunu tarjoilulautasella, mutta toisaalta se sopii myös arjen herkutteluhetkiin. Toivottavasti tämä resepti inspiroi sinua kokeilemaan juustokakun leipomista. Olisiko tässä sinun kakkusi esimerkiksi itsenäisyyspäivän kunniaksi tai pikkujoulujen herkulliseksi tarjoiltavaksi?  Ihania leivontahetkiä sinulle! Täältä löydät lisää herkullisia reseptejä:

Maailman paras valkosuklaajuustokakku Read More »

Mansikka-valkosuklaa juustokakku

Mansikka-valkosuklaa juustokakku on todellinen herkkujen herkku, täydellisen ihana ja täyteläinen. Tämä juustokakku hurmaa kaikki kahvipöydän ääressä. Sen rapea keksipohja sulaa suussa, ja valkosuklaan makeus yhdistettynä tuorejuuston ja kerman pehmeään täytteeseen luo ihanan makujen harmonian. Haluan jakaa tämän upean reseptin kanssasi, jotta voit valmistaa tämän ihanan juustokakun itse ja ilahduttaa läheisiäsi. Jatka lukemista ja loihdi oma mansikka-valkosuklaa juustokakku! Mansikka valkosuklaa-juustokakku Ainekset: 60-70 g voita/margariinia 200 g täytekeksejä esim. oreo-keksejä Täyte 1 (mansikka):  200 g tuorejuustoa 2 dl vispikermaa 200 g mansikkarahkaa 4 liivatelehteä 0,75-1 dl sokeria n. 70 g valkosuklaata esim. panda (puolet levystä) 1 tl vaniljasokeria Täyte 2 (valkosuklaa): 200 g tuorejuustoa 2 dl vispikermaa 200 g vaniljarahkaa 4 liivatelehteä n. 70 g valkosuklaata esim. panda (puolet levystä) 1 tl vaniljasokeria 0,75-1 dl sokeria Koristeluun:  tuoreita mansikoita suklaamurua Valmistusohjeet: Keksipohja: 1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen laakeaan astiaan.  2. Murskaa keksit hienoksi muruksi. Sulata voi kattilassa. Sekoita se yhteen keksimurskan kanssa ja painele seos irtopohjavuoan pohjalle.  Täytteet: 1. Voit valmistaa täytteet kahdessa astiassa. Vatkaa vispikermat vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuustot. Mausta täytteet sokerilla ja vaniljasokerilla. 2. Lisää toiseen kerma-tuorejuusto seokseen mansikkarahka sekä toiseen vaniljarahka. 3. Sulata pilkottu valkosuklaa kulhossa esim. mikrossa varovasti. Anna suklaan jäähtyä hetki. Lisää valkosuklaa täytteiden joukkoon koko ajan sekoittaen. Voi mitata suklaata 140 g, jolloin jaat suklaan puoliksi täytteisiin. 4. Sulata liivatelehdet (4 kpl) kerralla vesitilkassa kattilassa. Anna jäähtyä hetki. Lisää liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Toista sama vielä toiselle täytteelle. Kakun valmistus: 1. Lisää vaniljatäyte irtopohjavuoan pohjalle. Lisää seuraavaksi mansikkatäyte. Anna juustokakun hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tunnin ajan tai seuraavaan päivään.  2. Koristele juustokakku pilkotulla suklaalla ja tuoreilla mansikoilla. Voit kokeilla myös valmistaa ihanat valkosuklaakoristeet kakkuun itse.  Vinkit:  Gluteeniton ja laktoosin versio juustokakusta on helppo valmistaa korvaamalla pohjan keksit gluteenittomilla täytekekseillä. Valkosuklaan voi jättää pois täytteiden joukosta. Käytä tällöin enemmän sokeria eli 1,25 dl/täyte. Voit muokata sokerin määrää oman makumieltymyksesi mukaan. Voit kokeilla tai lisätä hieman sokerin määrää. Valmistin tämän juustokakun 24 cm irtopohjavuokaan. Tällä reseptillä valmistat suuren juustokakun, josta riittää noin 12-16 hengelle. Tämä kakku on täydellinen monenlaisiin esimerkiksi kotona pidettäviin juhliin, kuten synttäreille tai rippujuhliin. Tämän kakun makea ja sopivan lempeä ja täyteläinen maku maistuu monelle. Tuorejuusto, kerma ja rahka sopivat ihanasti yhteen. Valkosuklaa luo kakkuun ihanaa täyteläisyyttä. Mansikka-valkosuklaajuustokakku maistuu varmasti kaikille juustokakkujen ystäville.  Parasta siinä on, että koko tämä herkkupala on kuin kooste kesän parhaista hetkistä – aurinkoisista päivistä, tuoksuvista kukista ja naurusta ystävien kanssa. Herkullista leivontaa sinulle! Täältä löydät lisää herkullisia reseptejä: Valkosuklaa-geishajuustokakku Vaniljajuustokakku vadelmakuorrutuksella Daim-kakku

Mansikka-valkosuklaa juustokakku Read More »

vadelmakiille

Vadelmakiille kakkuun – ohjeet kuinka valmistat

Vadelmakiille on ihanan raikas ja herkullinen lisä juustokakun päälliseksi. Sen värikäs ja kiiltävä pinta tekee kakusta houkuttelevan ja sopii täydellisesti erilaisiin juhliin ja herkutteluhetkiin. Olipa kyseessä syntymäpäiväjuhlat, illanistujaiset tai vaikka kesäinen piknik, vadelmakiille antaa kakulle juuri sopivaa pirteyttä ja raikkautta. Kuvittele hetki mielessäsi herkullisen pehmeä juustokakku, jossa yhdistyvät täyteläinen vaniljan maku ja raikas vadelmakiille. Valmista vadelmakiille kakkuun näillä ohjeilla, niin onnistut varmasti.  Vadelmakiille juustokakkuun Ainekset: 175-200 g vadelmia 3/4 dl nestettä (0,5 dl-0,85 dl) sokeria 3 liivatelehteä Vadelmakiille valmistusohjeet: 1. Laita liivatelehdet likoamaan laakeaan astiaan kylmään veteen. 2. Kuumenna marjat ja vesi kattilassa kiehuvaksi. Tämä vaihe on erityisen tärkeä, jos käytät ulkomaisia marjoja. 3. Siivilöi kuumennetut marjat siivilän läpi, jotta saat sileän kiilteen. Lisää sokeri. 4. Kuumenna marjasose uudelleen kattilassa ja lisää liivatelehdet joukkoon. Sekoita hyvin, jotta liivate sulaa tasaisesti. 5. Anna kiilteen jäähtyä hetki ennen sen kaatamista varovasti juustokakun päälle. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. 6. Laita kakku jääkaappiin ja anna kiilteen hyytyä noin 2 tunnin ajan. 7. Halutessasi voit koristella kakun esimerkiksi valkosuklaakoristeilla tai muilla koristeilla. Vinkit: 1. Täältä löydät lisää vinkkejä liivatteen käyttöön, jos se ei ole sinulle tuttua. 2. Voit muokata vadelmakiilteen makeutta lisäämällä tai vähentämällä sokerin määrää. Näillä selkeillä ohjeilla voit helposti valmistaa herkullisen vadelmakiilteen juustokakullesi. Muista seurata ohjeita tarkasti ja antaa kiilteen hyytyä riittävästi ennen koristelua ja tarjoilua. Toivottavasti tämä artikkeli on inspiroi sinua kokeilemaan vadelmakiillettä juustokakun valmistuksessa. Sen mehukas maku ja kaunis ulkonäkö tekevät kakusta todellisen herkkupläjäyksen, joka saa veden kielelle ja hymyn huulille. Vadelmakiille on helppo valmistaa, ja se nostaa juustokakun uudelle tasolle tarjoten vastustamattoman yhdistelmän makeutta ja raikkautta. Joten seuraavan kerran kun haluat valmistaa juhlavan tai arjen herkun, muista lisätä vadelmakiille juustokakkuusi. Se on takuuvarma tapa ilahduttaa sekä itseäsi että muita herkkusuita. Tartu reseptiin, anna luovuutesi lentää ja nauti tämän mehukkaan vadelmakiilteen herkullisesta mausta. Hyvää leivontahetkeä ja herkuttelua! Hyvää leivontahetkeä vadelmakiilteen parissa! Täältä löydät lisää herkullisia reseptejä: Vaniljajuustokakku vadelmakiilteellä Helppo juustokakku lasissa – mustikka & valkosuklaa Valkosuklaa-geishajuustokakku

Vadelmakiille kakkuun – ohjeet kuinka valmistat Read More »

vaniljajuustokakku

Vaniljajuustokakku vadelmakuorrutteella

Vaniljajuustokakku vadelmakiilteellä on todella herkullinen ja monipuolinen kakku, joka sopii täydellisesti erilaisiin juhlapöytiin. Sen makeus on juuri sopiva ja vadelmakiille tuo kakkuun raikkautta. Valmistaminen onnistuu helposti, kun noudatat huolellisesti ohjeita. Vaniljajuustokakku on suhteellisen vaivaton valmistaa, mutta lopputulos on taatusti vaikuttava. Upea ulkonäkö ja täyteläinen maku tekevät kakusta varmasti juhlan näyttävän kohokohdan. Vaniljajuustokakku Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä ihanaa reseptiä ja hemmottelemaan vieraita herkullisella kakulla. Nauti vaniljajuustokakun pehmeästä koostumuksesta ja sen yhdistelmästä raikasta vadelmakiillettä. Älä jää paitsi tästä upeasta leivonnaisesta! Tutustu reseptiin ja loihdi juhlapöytääsi herkullinen vaniljajuustokakku vadelmakiilteellä. Sinä ja vieraasi tulette rakastumaan sen täyteläiseen makuun ja viehättävään ulkonäköön. Vaniljajuustokakku vadelmakuorrutteella Ainekset: Pohja:  200 g digestive-keksejä / kaurakeksejä 80 g voita / margariinia 1 rkl öljyä Täyte:  2 dl vispikermaa 200 g vaniljatuorejuustoa 1 prk vaniljarahkaa 3 liivatelehteä 3 rkl sokeria 2 tl vaniljasokeria Kiille:  175 g- 200 g vadelmia 3/4 dl vettä  sokeria oman maun mukaan  3 liivatelehteä Koristelu: Valkosuklaakoristeet (ohje) Valmistusohjeet: 1. Laita irtopohjavuoan (22 cm) pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit keksimuruksi. Sulata rasva. Sekoita rasva ja keksimuru yhteen. Lisää ruokaöljy. Taputtele keksiseos vuoan pohjalle.  2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen laakeaan astiaan vähintään 5 minuutin ajaksi.  3. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sokerit (3 rkl sokeria ja 2 tl vaniljasokeria) joukkoon. Lisää seokseen vaniljatuorejuusto ja vaniljarahka. Tarkista seoksen maku.  4. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja lisää liivatelehdet veteen. Ota sitten kattila pois liedeltä.  5. Lisää hieman jäähtynyt liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. 6. Kaada täyte juustokakkuvuokaan ja levitä tasaiseksi. Anna kakun hyytyä jääkaapissa usean tunnin ajan, vähintään 3 tuntia.   Vinkit: Kun kaadat juustokakkumassan irtopohjavuokaan, varmista, että pinta on tasainen ja massa yltää vuoan reunoihin. Huomioi, että kakun ja vuoanväliin ei jää rakoja, ettei kiille pääse valumaan rakoihin. Kiille valmistusohjeet: Laita liivatelehdet likoamaan laakeaan astiaan kylmään veteen.  Kuumenna marjat ja vesi kattilassa kiehuvaksi. Jos käytät ulkomaisia marjoja, tämä on erityisen tärkeää.  Siivilöi vadelmat siivilän läpi, jotta saat tasaisen kiilteen.  Kuumenna seos uudelleen kattilassa ja lisää liivatelehdet joukkoon.  Anna vadelmakiilteen jäähtyä kunnolla. Kaada sitten varovasti juustokakun päälle.  Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin 2 h ajan.  Koristele kakku halutessasi esim. valkosuklaakoristeiden avulla.  Ihanien ja näyttävien, mutta helppojen valsuklaakoristeiden ohjeen löydät täältä. Valmista ne kakun koristeeksi. Juustokakut ovat ehdottomasti yksi suosikkileivonnaisistani. Niiden monipuolisuus ja mahdollisuus kokeilla erilaisia täytteitä saavat inspiraationi lentämään. Voit esimerkiksi lisätä kakkuun erilaisia marjoja tai suklaata tuomaan lisää makuvaihtoehtoja. Vaniljajuustokakku vadelmakiilteellä on kuitenkin aivan erityinen herkkupala, joka sopii täydellisesti kesään tai mihin tahansa juhlaan. Leivonnan iloa: Nautinnollista juustokakun valmistusta! Täältä löydät lisää herkullisia reseptejä: Valkosuklaa-geishajuustokakku Helppo juustokakku lasissa – mustikka & valkosuklaa Daim-kakku

Vaniljajuustokakku vadelmakuorrutteella Read More »