Resepti

helppo torttupohja

Helppo torttupohja – ohje

Helppo torttupohja valmistuu yksinkertaisista raaka-aineista nopeasti. Tällä reseptillä valmistat helposti kuohkean sokeritorttupohjan. Tarvitset vain muutaman perusraaka-aineen, ja lopputuloksena on herkullinen pohja, joka sopii erinomaisesti yhteen monenlaisten täytteiden kanssa. Täytä torttupohja kermavaahdolla tai rahka-kermaseoksella ja koristele tuoreilla marjoilla tai hedelmillä. Näin saat aikaan herkullisen ja näyttävän tarjottavan, joka sopii niin arkeen kuin juhlaan. Seuraavassa ohjeet kuohkean torttupohjan valmistukseen: Helppo torttupohja Ainekset: 2 kananmunaa 1 dl sokeria 0,5 dl perunajauhoja 0,5 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta Helpon torttupohjan valmistusohjeet 1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja (korppu)jauhota torttu- tai kakkuvuoka (halkaisija n. 24 cm). 2. Vatkaa huoneenlämpöiset kanamunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun sen väri on lähes valkoinen. ja koostumus on kuohkea. 3. Sekoita kuivat aineet (peruna- ja vehnäjauhot sekä leivinjauhe) sekaisin. Lisää ne siivilän läpi varoen taikinan joukkoon. Sekoita varovasti nuolijalla. 4. Kaada taikina torttu- tai kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin 13-15 minuuttia. Tarkka paistoaika riippuu oman uunisi tehosta, joten torttupohjan kypsymistä on hyvä tarkkailla. 5. Kumoa torttupohja hieman jäähtyneen sokeroidun leivinpaperin päälle. Kun torttu on jäähtynyt, voit siirtää tortun tarjoiluvadille. Vinkki: Torttupohjan kannattaa antaa jäähtyä ennen kumoamista hyvin, jotta se kiinteytyy ja irtoaa paremmin vuoasta. Voit varovasti kiertää ohutta veistä torttupohjan ja vuoan reunan välissä varmistaaksesi, ettei pohja ole tarttunut kiinni. 6. Täytä torttupohja haluamallasi tavalla. Lisää torttupohjan päälle esimerkiksi kermavaahtoa tai kerma-rahkaseosta sekä tuoreita hedelmia tai marjoja. Raikas ja makea herkku on valmis tarjoitavaksi! Helppo kahvipöydän tarjottava – Maailman paras mansikkatorttu Tästä helposta torttupohjasta voi valmistaa kätevästi maailman parhaan mansikkatortun. Tarvitset torttuun  lisäksi kermaa, vaniljarahkaa sekä tuoreita mansikoita. Näistä aineksista valmistuu ihana mansikkatorttu, joka hurmaa vieraat kahvipöydässä. Reseptin mansikkatorttuun löydät täältä! Kokeilin valmistaa kyseisen tortun tänä kesänä. Mielestäni tortussa oli parasta pohjan ihana keveys, joka sopi täydellisesti yhteen kermaisen täytteen kanssa. Tuoreet mansikat tietenkin kruunasivat tortun täydellisesti. Helppo torttupohja on nopea valmistaa kahvipöytään. Itsetehdyissä torttupohjissa on herkullinen maku. Näin saat nopeaa, mutta maukasta tarjottavaa kahvipöytään nopeasti. Tämä helppo torttupohja on nopea valmistaa ja sopii täydellisesti kahvipöytään. Itsetehdyssä torttupohjassa on herkullinen maku, joka hurmaa vieraat. Näin saat nopeasti maukasta tarjottavaa, joka ilahduttaa niin arkena kuin juhlana. Toivottavasti tämä resepti inspiroi sinua valmistamaan herkullisen ja helpon torttupohjan. Leipomisen iloa keittiöösi! Täältä löydät lisää herkullisia leivontaohjeita. Maailman paras mansikkatorttu Helppo gluteeniton kääretorttu Suussa sulava suklaakääretorttu

Helppo torttupohja – ohje Read More »

mansikkareseptit

Mansikkareseptit – kesän ihanat herkut

Kesä tuo tullessaan monia herkkuja, mutta omia suosikkejani ovat ehdottomasti tuoreet mansikat. Niiden makeus ja mehukkuus ovat vastustamattomia, joten mikä olisikaan parempaa kuin napata mansikoita suoraan pellolta ja nauttia sellaisenaan! Mansikka on kesän rakastettu marja, joka maistuu ihanalta niin sellaisenaan kuin vaikka vaniljajäätelön kera. Ja kun haluat loihtia mansikoista jotakin erityistä, tässä tulee herkullisia ideoita leivontaan ja jälkiruokiin. Mansikkareseptit – kokeile näitä herkullisia reseptejä Haluaisitko valmistaa mansikka-valkosuklaajuustokakun, maailman parhaan mansikkarahkan tai helpon mansikkatortun? Tässä parhaat ideat, kun kaipaat inspiraatiota mansikoiden käyttöön leivonnassa ja jälkiruoissa. Mansikkatorttu Maailman paras mansikkatorttu on helppo ja herkullinen leivonnainen, joka sopii täydellisesti kesäpöytään. Kermainen mansikkatäyte ja kevyt torttupohja muodostavat ihanan yhdistelmän. Päällimmäiseksi voit lisätä tuoreita mansikoita niin paljon kuin haluat! Kurkkaa resepti alta: MANSIKKATORTTU Maailman helpoin mansikkarahka Helppo mansikkarahka on herkullinen tarjottava. Mansikkarahka on täydellinen tapa nauttia tuoreista kotimaisista mansikoista terveellisellä ja herkullisella tavalla. Mansikkarahka on helppo valmistaa, ja se sopii mainiosti välipalaksi tai jälkiruoaksi. Tähän herkkuun tarvitset vain muutaman raaka-aineen ja mansikkarahka valmistuu käden käänteessä. Reseptin löydät alta: MAAILMAN HELPOIN MANSIKKARAHKA Mansikkajuustokakku Mansikkajuustokakku on kesäklassikko, joka hurmaa raikkaalla ja marjaisalla maullaan. Kermainen täyte saa makunsa aidosta mansikkasoseesta, ja lopputulos on ihanan pehmeä ja täyteläinen – juuri sellainen kuin mansikkajuustokakun kuuluukin olla. Tämä herkku sopii täydellisesti kesän juhliin, mutta maistuu mainiolta myös talvella pakastemansikoista valmistettuna. Koristele tuoreilla mansikoilla tai marjasoseella ja tarjoile sellaisenaan. Resepti alla: Mansikkajuustokakku Mansikka-valkosuklaajuustokakku Mansikka-valkosuklaajuustokakku on näyttävä ja herkullinen kaksikerroksinen kakku, joka sopii loistavasti kesän juhlapöytään. Pohjana toimii maukas Oreo-keksikerros, ja täytteissä yhdistyvät mansikan raikkaus ja valkosuklaan lempeä makeus. Täytteet sulautuvat täydellisesti yhteen ja luovat tasapainoisen makuelämyksen. Koristele kakku pilkotulla valkosuklaalla ja runsaalla määrällä tuoreita mansikoita. Tämä kakku on takuulla juhlapöydän kruunu. Reseptin löydät alta: Mansikka-valkosuklaajuustokakku Mansikka-rahkamalja Mansikka-rahkamalja on ihan jälkiruoka kesän juhlahetkiin. Tämä raikas ja makea jälkiruoka on täydellinen tapa hyödyntää tuoreita mansikoita kesäisen herkutteluhetken kruununa. Mansikka-rahkamalja valmistuu helposti ja nopeasti, eikä vaadi monimutkaisia raaka-aineita. Kurkkaa resepti tähän ihanaan herkkuun alta: MANSIKKA-RAHKAMALJA Mansikkareseptit – ihanat herkut Toivottavasti näistä ihanista mansikkaresepteistä löytyy inspiraatiota kesäisiin leivontahetkiin. Keskikesä on tuoreiden kotimaisten mansikoiden sesonkiaikaa. Siis täydellinen aika herkutella ja pakastaa marjoja myös talven varalle. Täältä löydät vinkkejä mansikoiden säilömiseen: Martat.fi: Marjojen pakastaminen

Mansikkareseptit – kesän ihanat herkut Read More »

maailman paras mansikkatorttu

Maailman paras mansikkatorttu

Maailman paras mansikkatorttu on helppo ja ihanan maukas leivonnainen. Valmistat tämän herkullisen leivonnaisen kotona nopeasti ja helposti. Mansikkatorttu on ehdottomasti kesään täydellisesti sopiva leivonnainen. Mansikkatortussa parasta on kermainen mansikkatäyte, joka sopii juuri täydellisesti kevyen torttupohjan kanssa yhteen. Tämän leivonnaisen kruunaavat tuoreet mansikat, joita voit lisätä tortun päälle niin paljon kuin haluat. Maailman paras mansikkatorttu on tässä! Kurkkaa resepti alta: Maailman paras mansikkatorttu Ainekset (6-8 annosta): Pohja: 2 kananmunaa 1 dl sokeria 0,5 dl perunajauhoja 0,5 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta Vuokaan: korppujauhoja rasvaa vuoan voiteluun Täyte: 2 dl vispikermaa 3-4 rkl sokeria 2 tl vaniljasokeria 200 g vaniljarahkaa Lisäksi: 3-4 dl tuoreita mansikoita n. 1 dl mansikkahilloa 1 dl mehua kakun kostutukseen / 1 dl maitoa + 1 tl sokeria + 1 tl vaniljasokeria (50 g valkosuklaata koristeluun) Maailman paras mansikkatorttu – valmistusohjeet: Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele piirakkavuoka rasvalla ja levitä korppujauhot piirakkavuokaan. Pohja: 1. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 2. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe kulhossa. Lisää ne muna-sokerivaahtoon kevyesti sekoittaen. 3. Levitä taikina piirakkavuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa noin 13-15 minuuttia. Tarkka paistoaika riippuu oman uunisi tehosta. Täyte: 1. Vatkaa vispikerma kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta kerma sokerilla. Lisää vaniljarahka kerman joukkoon. 2. Viipaloi tuoreet mansikat. Kokoaminen: 1. Kumoa jäähtynyt torttupohja sokeroidun leivinpaperin päälle. 2. Kostuta torttupohja halutessasi mehulla/sokeroidulla maidolla. Levitä hillo torttupohjan päälle tasaisesti. 3. Lisää kerma-rahkatäyte tortun päälle. Lisää kermatäytteen päälle tuoreet mansikat. Voit antaa tortun tekeytyä jääkaapissa noin 30 min. Lisää mansikkatortun päälle halutessasi pilkottua valkosuklaata. Tarjoile mansikkatorttu tuoreen kahvin kera. Vinkit: 1. Voit valmistaa mansikkatortun myös kaupan valmiista torttupohjista. Tällöin tortun valmistamiseen kuluu vielä vähemmän aikaa. 2. Gluteeniton mansikkatorttu valmistuu korvaamalla vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella. Maailman paras mansikkatorttu on ihana tarjottava kahvipöytään. Tämä torttu on sopivan keveä ja raikas. Valmistin mansikkatortun kahvipöytään ja maukas kahvihetki oli valmis. Toivottavasti tämä resepti inspiroi sinua valmistamaan herkullinen mansikkatorttu omassa keittiössäsi. Ihania herkku- ja leivontahetkiä sinne! Kurkkaa täältä lisää herkullisia leivontaohjeita: Täydellinen gluteeniton britakakku Mansikka-valkosuklaajuustokakku Maailman helpoin mansikkarahka

Maailman paras mansikkatorttu Read More »

Mehevä vadelmapiirakka – herkullinen ohje

Vadelmapiirakka on ihana ja maukas leivonnainen. Tämä vadelmapiirakka on helppo ja nopea valmistaa. Tällä ohjeella valmistat herkullisen rahkatäytteisen vadelmapiirakan, joka sulaa takuulla suussa. Tässä vadelmapiirakassa on ihana mehevä rahkatäyte, joka sopii täydellisesti rapean piirakkapohja kanssa. Tämä vadelmapiirakka sopii täydellisesti vaikka kahvipöytään. Kurkkaa resepti alta: Mehevä vadelmapiirakka Ainekset: 125 g voita 3 dl vehnäjauhoja 3 tl vaniljasokeria 1 tl leivinjauhetta 1 tl ruokasoodaa 1,25 dl sokeria Täyte: 1 dl kuohukermaa 200 g vadelmia (2/3 osaa pohjaan) 200 g maitorahkaa 1 kananmuna 1 dl sokeria 3 tl vaniljasokeria Vadelmapiirakka – valmistusohjeet: 1. Voitele piirakkavuoka. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 2. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. 3. Sekoita kuivat aineet sekaisin kulhossa. Lisää ne taikinan joukkoon vatkaten. 4. Aseta voideltuun piirakkavuokaan (24 cm) noin 2/3 osaa taikinasta. Täyte: 1. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Lisää maitorahka, sokeri, vaniljasokeri ja kananmuna vatkaten joukkoon. 2. Lisää vadelmat piirakkapohjan päälle. Kaada rahkatäyte vadelmien päälle. Lisää loput taikinasta piirakan päälle. Paistaminen: 1. Paistaa vadelmapiirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 18-20 minuuttia. Tarjoile vadelmapiirakka yhdessä kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa. Vinkit: 1. Jos sinulla 2 dl kuohukermaa, voit vatkata koko kerman ja säästää yhden desilitran tarjoiluun piirakan kanssa. Mausta se kevyesti sokerilla. 2. Voit kokeilla valmistaa tämän piirakan myös muilla marjoilla, kokeile vaikka mustikoita tai marjojen sekoitusta. Piirakasta tulee taatusti herkullista. 3. Jos haluat nopeuttaa piirakan valmistusta, voit käyttää valmista murotaikinaa. Tällöin voit laittaa koko taikinan piirakkavuoan pohjalle ja rahkatäytteen päälle vadelmien kera. Tästä vadelmapiirakasta tuli mehevän maukasta. Rahkatäyte sopii herkullisesti vadelmien kanssa yhteen. Rahkatäyte tuo ihanaa täyteläisyyttä rapeaan piirakkapohjaan. Tämä vadelmapiirakka on nopea ja helppo valmistaa. Pohjan ainekset käytännössä sekoitetaan. Lisäksi tarvitsee vatkata vain kermainen rahkatäyte ja piirakka on valmis uuniin. Mehevä vadelmapiirakka – kahvipöydän herkku Tämä on täydellinen piiras kahvipöytään vuoden ympäri. Nam, niin maukasta! Joskus helpot ja herkulliset leivonnaiset ovat niitä parhaita. Makeat piirakat, joissa käytetään herkullisia marjoja, ovat aina ihanan makuisia. Ihania ja maukkaita leivontahetkiä! Täältä löydät lisää herkullisia leivontaohjeita: Herkullinen marjapiirakka pellillinen Helppo raparperipiirakka – suussasulava resepti Mimmin marjapiirakka

Mehevä vadelmapiirakka – herkullinen ohje Read More »

halloumijuustosalaatti

Halloumijuustosalaatti – helppo ja herkullinen resepti

Halloumijuustosalaatti on mehevä ja herkullinen salaatti tarjoiltavaksi pääruoan lisukkeena. Tämä salaatti on tosi helppo ja nopea valmistaa. Mikä parasta, tämä salaatti on ihanan herkullinen! Halloumijuustosalaatissa on parasta suolaisen halloumijuuston ja raikkaan salaatin yhdistelmä. Jos sinulla on tuoreita mansikoita saatavilla, lisää ne tähän salaattiin ja saat ihanan suolaisen ja makean yhdistelmän. Halloumijuustosalaatti Ainekset (4-6 annosta): 1 pussi jääsalaattia 1 kurkku 2-3 tomaattia 100 g mansikoita 1 pkt (200 g) halloumijuustoa Lisäksi: oliiviöljyä paistamiseen salaatinkastiketta Halloumijuustosalaatti -valmistusohjeet 1. Pese salaatti, kurku ja tomaatti. Pilko salaatti salaattikulhoon. Pilko myös kurkku ja tomaatit ja lisää ne salaatin joukkoon.  2. Puolita myös mansikat ja lisää ne salaatin joukkoon.  3. Pilko halloumijuusto sopivan kokoisiksi viipaleiksi. 4. Kuumenna paistinpannu. Paista halloumijuustoviipaleita tilkassa oliiviöljyä n. 8 minuuttia. Kääntele halloumijuustoviipaleita, kunnes niissä on tasaisen ruskea pinta. 5. Lisää halloumijuustot kuumina salaattiin.  Tarjoile salaatti mielellään heti vaikka grilliruoan lisukkeena. Vinkit: 1. Kun paistat halloumijuustoa, kuumenna paistinpannu sopivan kuumaksi. Jos pannu on liian kuuma juuston pinta meinaa kärähtää helposti. Sopivalla lämmöllä halloumin pinta paistuu tasaisesti kauniin ruskeaksi hieman pidemmässä ajassa.  2. Voit lisätä tähän salaattiin tuoreita hedelmiä oman maun mukaan. Esimerkiksi tuoreet mansikat sopivat kesällä täydellisesti salaattiin. Myös vesimeloni tuo ihanaa tasapainoa suolaisen halloumijuuston kanssa yhdistettynä. 3. Säilytä salaatti lasikulhossa, ja saat herkullista salaattia vielä seuraavalle aterialle. Halloumijuusto on toki parasta tuoreeeltaan lämpimänä, mutta voit säilöä sen salaatin kanssa jääkaapissa. Halloumijuustosalaatti on mehevä ja raikas salaatti, joka sopii yhteen monenlaisen pääruoan kanssa. Mielestäni se on parasta esimerkiksi kanafileiden ja perunoiden kanssa. Tuoreeet mansikat tai vesimeloni tuovat ihanaa raikkautta tähän salaattiin ja niitä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Mehevä ja raikas salaatti – suolaista ja makeaa Herkulliset salaatit ovat maukkaita lisukkeita pääruoan kanssa. Niistä riittää tarjoiltavaa monelle. Mikäli salaatti jää yli, on se kätevä säilöä jääkaapissa, josta saa seuraavalle aterialle helposti raikasta salaattia. Juuri sopivia monenlaiseen ruokapöytään. Herkullisia ruokailuhetkiä! Täältä löydät lisää herkullisia salaatti-ideoita: Helppo salaatti – 4x helpot reseptit Paras kana-caesarsalaatti Raikas leipäjuustosalaatti

Halloumijuustosalaatti – helppo ja herkullinen resepti Read More »

britakakku

Britakakku – 3 ihanaa versiota britakakusta

Britakakku on herkullinen kesän tarjottava. Britakakku on perinteikäs herkku, jolla on suuri suosio kesän juhlapöydässä. Britakakussa on parasta ihana marenkinen kakkupohja. Yhdessä kerman ja mansikoiden kanssa se on vastustamattoman herkullinen tarjoiltava kesän juhlapöytään. Britakakun voi valmistaa perinteiseen tapaan kerroskakkuna. Voit valmistaa britakakun myös kääretorttuna tai leivoksina. Maukas kakku jää mieleen ja auttaa palaamaan muistoissa ikimuistoisiin kesän juhliin. Kurkkaa nämä kolme ihanaa versiosta britakakusta Täydellinen gluteeniton britakakku Britakakun voi valmistaa perinteisesti kerroskakkuna. Siinä on ihana marenkinen kakkupohja. Britakakku saa täytteekseen kesän tuoreita marjoja ja runsaasti kermaaa. Tämä makujen yhdistelmä sulaaa takuulla suuusa. Mikä parasta, voit lisätä siihen täytettä niin runsaasti kuin haluat. Britakakku on helppo valmistaa myös gluteenittomana. Tällä ohjeella valmistat gluteenittoman herkullisen britakakun. Reseptin löydät alta: Britakakku Maailman paras britakääretorttu Tiesitkö, että voit valmistaa britakakun myös kääretorttuversiona. Britakääretorttu on täydellinen kesän herkku. Britakääretorttu on helppo valmistaa ja saat takuulla ihanan tarjottavan kesän kahvipöytään.  Britakääretortussa marenkinen torttupohja täydentyy ihanalla kermaisella mansikkarahkatäytteellä ja tietenkin tuoreilla marjoilla. Ah, niin herkullista! Tämä kääretorttu katoaa nopeasti lautaselta.  Kurkkaa takuulla suussa sulavan britakääretortun resepti alta: BRITAKÄÄRETORTTU Brita-leivokset: hurmaavan herkullista Brita-leivokset ovat ihana vaihtoehto tarjoilla britakakkua. Nämä mehevät ja maukkaat leivokset ovat täydellinen herkku kahvipöytään tai juhliin. Brita-leivokset valmistetaan perinteisestä britakakkupohjasta. Tässä reseptissä leivosten täyte sisältää runsaasti kermaa, tuorejuustoa sekä rahkaa. Tuoreet mansikat viimeistelevät nämä ihanan herkulliset leivokset. Olisiko tässä ihanat leivokset sinun juhlapöytään? Reseptin löydät alta: Brita-leivokset Britakakku – maukkaat ideat herkulliseen kakkuun Toivottavasti nämä ideat inspiroivat sinua valmistaa ihanan britakakun juhlapöytään! Jos et ole ennen valmistanut britakakkua, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan britakakun valmistamista. Britakakku on helppo valmistaa, ja sen muunneltavuus tekee siitä monien suosikin. Se on ihanan maukasta myös kääretorttuna tai leivoksien muodossa tehtynä. Tuoreet marjat yhdessä kerman kanssa kruunaavat sen maun. Uskon, että näillä ideoilla valmistat kesän juhliin juuri täydellisen britakakun ja vieraat ihastuvat siihen varmasti! Täältä löydät lisää leivontaideoita juhliin: Parhaat kakut kesän juhliin TOP 5 – parhaat juustokakut juhliin Yhteishyvä – 12 kakkuideaa kevään ja kesän juhliin

Britakakku – 3 ihanaa versiota britakakusta Read More »

grilliruokaa uunissa

Grilliruokaa uunissa – 3x herkullinen resepti

Grilliruokaa uunissa? Tiesitkö, että voit valmistaa grilliruokaa kätevästi myös uunissa. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta grillata, nämä herkulliset reseptit onnistuvat mainiosti uunissa. Näin saat kesän makuja lautaselle, vaikka grilli ei olisi käytössä. Houkutteleeko sinua värikkäät kanavartaat, rapeat lohkoperunat tai suussa sulava halloumi? Tässä blogitekstissä esittelen kolme herkullista grilliruokaa, jotka voi valmistaa uunissa. Näistä herkuista tulee takuulla kesäfiilis. 1. Kanan fileeleike uunissa Kanan fileeleike uunissa on helppo ja nopea valmistaa. Se tarjoaa kesäistä herkuttelua ilman grilliä. Tämä resepti on loistava vaihtoehto, kun haluat nauttia herkullisesta kesäisestä ateriasta vaivattomasti. Kanan fileeleikkeet kypsennetään uunissa mehevän mureiksi. Samalla voit valmistaa herkullisen lisukkeen: voi-tilli grilliperunat uunissa. Lisäksi pannulla paistettu halloumi-juusto kruunaa aterian.  Tarjoile tämä herkkuruoka yhdessä raikkaan salaatin kanssa ja sinulla on herkullinen kesäinen ateriakokonaisuus lautasellasi. Reseptin löydät alta: Kanan fileeleike uunissa 2. Helpot ja herkulliset kanavartaat Kanavartaat ovat kesän ehdoton klassikkoherkku, jotka hurmaavat myös herkullisella ulkonäöllään. Reseptissä käytetään herkullista kananfilettä sekä halloum-juustoa, jotka tekevät kanavartaista meheviä ja maukkaita. Nämä vartaat voi valmistaa helposti uunissa ja saat kesäistä herkkuruokaa ilman grilliä. Näihin kanavartaisiin voi myös lisätä oman mielikuvituksen mukaan ihanan värikkäitä kasviksia. Kokeile ja ihastu! Reseptin löydät alta: Herkulliset kanavartaat 3. Rapeat lohkoperunat uunissa Rapeat lohkoperunat uunissa on helppo valmistaa. Kuvittele täydellisen rapeat lohkoperunat, jotka ovat uunista tullessaan kultaisen ruskeita ja suussa sulavan pehmeitä sisältä.  Lohkoperunat ovat yksi herkuista, joka saavat veden kielelle kenelle tahansa. Herkullisten lohkoperunoiden valmistaminen on yksinkertaista. Voit valmistaa helposti kotona nämä herkulliset rapeat lohkoperunat.  Kotoa löytyvillä yksinkertaisilla mausteilla, kuten suolalla ja mustapippurilla, näistä perunoista saa valmistettua takuulla herkulliset. Nämä lohkoperunat sopivat takuulla kesään ja tuovat ihanaa makua lautaselle. Reseptin löydät alta:  Rapeat lohkoperunat uunissa Maistuvaa grilliruokaa uunissa Toivottavasti nämä herkulliset reseptit inspiroivat sinua herkullisen grilliruoan valmistukseen. Kesä on ihanaa aikaa nauttia herkullisista grilliruoista ja hyvästä seurasta. Kokeile näitä reseptejä rohkeasti ja nauti pääset nauttimaan värikkäistä kanavartaista, rapeista lohkoperunoista ja herkullisesta halloumista. Uunissa valmistettu grilliruoka voi olla yhtä hyvää kuin grillissä tehty! Ihania ruoanlaittohetkiä! Täältä löydät lisää herkullisia grillausideoita: Kotiruoka – 15 parasta herkkua jokaisen grilliin

Grilliruokaa uunissa – 3x herkullinen resepti Read More »

helppo salaatti

Helppo salaatti – 4x helpot reseptit

Helppo salaatti on kätevä valmistaa, kun haluat valmistaa jotakin terveellistä ja raikasta tarjottavaa nopeasti. Nämä salaatit ovat todella nopeita ja helppoja valmistaa. Lisäksi ne ovat takuulla maukkaita. Helppo salaatti on maukas lisuke kesän grillipöydässä tai arkena pääruoan lisukkeena. Loput salaatista voi säilöä kätevästi jääkaapissa, jolloin terveellistä syötävää on saatavilla helposti ja nopeasti. Haluatko valmistaa ihanan vesimelonisalaatin halloumjuustolla vai raikkaan fetasalaatin? Esittelen tässä blogiteksissa neljä takuuvarmaa herkkusalaattia. 1. Herkullinen vesimelonisalaatti Herkullinen vesimelonisalaatti on täydellinen valinta kesän ruokapöytään. Sen raikas ja mehukas maku tekee siitä ihanteellisen valinnan niin lämpimänä kesäpäivänä nautittavaksi herkuksi kuin pääruoan lisukkeeksi. Vesimelonisalaatissa yhdistyvät täydellisesti makean mehukas vesimeloni ja raikkaat kasvikset. Nämä maut sopivat täydellisesti yhteen. Salaatin täydentää herkullinen suussa sulava halloumjuusto, joka sopii paistettuna täydellisesti salaattiin. Reseptin löydät alta: Herkullinen vesimelonisalaatti 2. Paras kana-caesar salaatti Kana-caesarsalaatti on todella herkullinen raikas salaatti, joka sopii kevyeksi lounaaksi tai vaikka juhliin herkulliseksi tarjottavaksi. Uunissa kypsennetyn tai paistetun kanan, rapean salaatin, herkullisen caesar-kastikkeen ja suussa sulavan parmesaanijuuston yhdistelmä on todella herkullinen. Lisäksi krutongit tuovat annokseen ihanaa rapeutta.  Tämän salaatin makujen yhdistelmä on todella kokeilemisen arvoinen. Suosittelen kokeilemaan myös krutonkien valmistusta itse, se on yllättävän helppoa. Tässä kesän varma hittisalaatti juhlapöytään! Reseptin löydät alta:  Kana-caesar salaatti 3. Fetasalaatti – herkullinen ja raikas salaatti Fetasalaatti on täydellinen salaatti pääruoan lisukkeeksi. Fetasalaatin raikkaat tekevät siitä täydellisen lisukesalaatin aterian oheen. Kesäisinä päivinä, kun kaipaat kevyempää ja terveellisempää vaihtoehtoa ruokapöytään, fetasalaatti on täydellinen valinta. Salaatissa käytetään tuoreita ja värikkäitä kasviksia, kuten mehevää kurkkua, mehukasta tomaattia ja rapeaa salaattia – ne tuovat salaattiin makua ja raikkautta. Kun salaattiin lisätään suussasulavaa fetajuustoa, on valmiina ihana herkkusalaatti. Reseptin löydät alta:  Fetasalaatti 4. Raikas leipäjuustosalaatti Raikas leipäjuustosalaatti on ihana salaatti arkeen kuin juhlaan. Se sopii ihanasti kesällä vaikka grillauksen yhteyteen. Talvella voit nauttia tätä salaattia vaikka uunilohen kanssa. Leipäjuustosalaatti tarjoaa täydellisen tasapainon raikkautta ja täyteläisyyttä. Rapeat salaatinlehdet, mehukkaat tomaatit, kurkkuviipaleet ja herkullinen leipäjuusto luovat yhdessä täydellisen makujen yhdistelmän. Tämä värikäs ja houkutteleva salaattiannos hivelee niin makuaistia kuin silmiä. Jos haluat kokeilla jotain uutta ja raikasta, tämä leipäjuustosalaatti on täydellinen valinta sinulle. Kurkkaa resepti tähän ihanaan salaattiin alta: Raikas leipäjuustosalaatti Toivottavasti nämä ihanat herkulliset salaatit inspiroivat sinua herkullisen salaatin valmistamiseen. Kesällä etenkin on ihana valmistaa raikkaita salaatteja, jotka sopivan monenlaisen pääruoan lisukkeeksi.  Nämä salaatit sopivat näppärästi myös juhliin tarjoiltavaksi. Täältä löydät lisää herkullisia salaatti-ideoita: Sydänmerkki – Ruokaisat salaatit Meilläkotona – Raikkaat salaatit

Helppo salaatti – 4x helpot reseptit Read More »

vaniljakääretorttu

Vaniljakääretorttu – tuorejuusto- & kermatäytteellä

Vaniljakääretorttu on ihana ja helppo leivonnainen. Valmistat vanilljakääretortun käden käänteessä juhlapöytään.  Vaniljakääretorttu saa täytteeksi vaniljatuorejuustosta ja kermasta tehdyn ihanan täytteen, joka on täydellinen kääretortun väliin. Tämä kääretorttu sulaa takuulla suussa.  Kurkkaa tämän ihanan kääretortun resepti alta:  Vaniljakääretorttu Ainekset: 4 kananmunaa 1,5 dl sokeria 1,5 dl vehnäjauhoja (myös gluteeniton jauhoseos käy) 2 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria Tuorejuustotäyte: 200 g vaniljatuorejuustoa 2,5 dl vispikermaa 2 tl vaniljasokeria 3 rkl sokeria Lisäksi: 150 g mansikkahilloa Valmistusohjeet: 1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 2. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kääretortun kuohkeus perustuu muna-sokerivaahdon kuohkeuteen, joten tässä on hyvä olla kärsivällinen. 3. Sekoita muut kuivat aineet kulhossa ja lisää ne siivilän läpi lastalla sekoittaen muna-sokerivaahdon joukkoon huolellisesti. 4. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille tasaisesti. Paista 200 asteessa n. 7-10 minuuttia. Täsmällinen paistoaika riippuu oman uunisi tehosta. 5. Kumoa paistettu torttu sokeroidun leivinpaperin päälle. Anna kääretorttupohjan jäähtyä. 6. Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Lisää tuorejuusto nopeasti vatkaten kerman joukkoon. 7. Levitä mansikkahillo kääretorttupohjan päälle. 7. Levitä tuorejuusto-kermatäyte torttupohjan päälle. Jätä täytettä vajaaksi muutama sentti vajaaksi tortun siitä reunasta, jonka käärit rullaksi viimeisenä. Jätä täytteestä lisäksi n. 1/4 osa koristeluun halutessasi.  8. Kääri torttupohja tiiviiksi rullaksi leivinpaperin avulla. Jätä saumapuoli alas. 9. Anna tortun tekeytyä jääkaapissa noin 30 minuuttia. Aseta kääretorttu tarjoilulautaselle ja pursota loppu tuorejuusto-kermatäyte kääretortun keskelle kauniisti. Kääretorttu on valmista tarjoiltavaksi vaikka kahvipöydässä. Vinkit: Voit valmistaa gluteenittoman version kääretortusta helposti korvaamalla vehnäjauhot gluteenittomalla hienolla jauhoseoksella. Kuohkean kääretortun saat käyttämällä huoneenlämpöisiä kanamunia, jolloin muna-sokerivaahdon valmistus on helpompaa. Kääretortun kuohkeus perustuu muna-sokerivaahdon ilmavuuteen.  Lisää kääretorttuun tuoreita marjoja kuten mansikoita. Viipaloi mansikat ja lisää ne kääretorttuun tuorejuusto-kermaseoksen päälle. Vaniljakääretorttu on ihana ja maukas tarjottava. Tässä kääretortussa on parasta sen helppo valmistettavuus. Tuorejuusto sopii yhdessä kermavaahdon kanssa täydellisesti kääretortun väliin. Ah, tämä torttu sulaa suussa.  Valmistin tämän kääretortun viikonlopun iloksi. Myönnettäköön, että se katosi silmänräpäyksessä kahvipöydässä. Toivottavasti tämä resepti inspiroi sinua valmistamaan tämän ihanan kääretortun omassa kotikeittiössäsi. Täältä löydät lisää herkullisia leivontareseptejä: Maailman paras britakääretorttu Helppo gluteeniton kääretorttu Suussa sulava suklaakääretorttu

Vaniljakääretorttu – tuorejuusto- & kermatäytteellä Read More »

kanavuoka uunissa

Valkosipulinen kanavuoka uunissa

Kanavuoka uunissa on ihana arkiruoka. Kanasuikaleet ja mehevät valkosipuliperunat kypsyvät uunin lämmössä herkulliseksi perunavuoaksi. Valmistat tämän vuoan nopeasti, sillä ruoka kypsyy uunissa meheväksi, kun itse voit puuhailla jotain muuta.  Kana-perunavuoka on todella suosittu arkiruoka meillä ja syömme sitä joka viikko. Tämä resepti on suositun kana-perunavuoan muokattu valkosipulinen versio. Pakko myöntää, että tästä tuli vähintään yhtä herkullista kuin meidän tavallisesta versiosta. Kurkkaa herkullinen resepti alta: Valkosipulinen kanavuoka (5-6 annosta) Ainekset:  700 g valkosipulikermaperunoita 700 g maustamattomia kanan fileesuikaleita 1,5-2 dl ruokakermaa Mausteet: 0.5-1 tl suolaa 1 tl paprikajauhetta 0.5 tl currya Lisäksi:  2-3 dl juustoraastetta kasviksia (esim. pilkottu tomaatti, pakastevihannekset) Valmistusohjeet: 1. Laita uuni kuumenemaan 200-225 asteeseen (riippuu hieman oman uunisi tehosta). Voitele uunivuoka rasvalla.  2. Laita jäiset perunat uunivuokaan ja uuniin. Kypsennä noin 20 minuuttia.  3. Paista sillä välin kanasuikaleet pannulla. Mausta ne oman makusi mukaan esimerkiksi suolalla ja paprikajauheella. Sekoita ruokakerma kanasuikaleiden joukkoon.  4. Ota vuoka pois uunista ja sekoita kanakastike vuokaan tasaisesti. Mikäli haluat käyttää myös pakastekasviksia, lisää ne tässä kohtaa uunivuokaan. Paista vuokaa uunissa noin 35-40 minuuttia. Voit sekoittaa kerran uunissa paistamisen välissä.  5. Ota vuoka pois uunista ja ripottele juustoraaste vuokaan. Paista vielä 10-15 minuuttia, kunnes juusto on sulanut sopivasti vuokaan.  6. Ota vuoka pois uunista. Tarkista perunoiden pehmeys ja anna vuoan vetäytyä folion alla vielä 15 minuuttia ennen tarjoilua.  Tarjoile tämä ihanan kermainen kanavuoka yhdessä raikkaan salaatin kanssa.  Vinkit: Tätä reseptiä voi soveltaa monella tavalla. Reseptissä on käytetty runsaasti kanaa, joten voit hieman vähentää kanan määrää halutessasi (esim. 500 g riittää). Voit käyttää kasviksia halutessasi vuoassa. Ne eivät ole kuitenkaan pakollisia, mutta voivat tuoda hieman mehevyyttä vuokaan.  Kanavuoka uunissa on ihanan mehevä ja helppo valmistaa. Valkosipuliset perunat sopivat vuokaan juuri sopivasti tuoden makua. Mausteita ei tämän vuoksi tarvitse käyttää kovin runsaasti. Kanavuoka uunissa – maukas arjen ruoka Rakastan helppoja arkiruokia, jotka ovat maukkaita. Tämä kanavuoka uunissa on juuri sellainen. Voit säilöä loput ylijääneestä ruoasta helposti ja nopeasti jääkaapissa, jossa tämä ruoka säilyy herkullisena ainakin pari päivää. Toivottavasti tämä resepti inspiroi sinua herkullisen kanavuoan valmistamiseen. Ihania kokkailuhetkiä sinulle! Täältä löydät lisää herkullisia reseptejä:  Herkullinen kana-perunavuoka Kanafileet uunissa kermakastikkeessa Kanan paistileike uunissa

Valkosipulinen kanavuoka uunissa Read More »