Valkosipulinen kanavuoka uunissa

kanavuoka uunissa

Kanavuoka uunissa on ihana arkiruoka. Kanasuikaleet ja mehevät valkosipuliperunat kypsyvät uunin lämmössä herkulliseksi perunavuoaksi. Valmistat tämän vuoan nopeasti, sillä ruoka kypsyy uunissa meheväksi, kun itse voit puuhailla jotain muuta. 

Kana-perunavuoka on todella suosittu arkiruoka meillä ja syömme sitä joka viikko. Tämä resepti on suositun kana-perunavuoan muokattu valkosipulinen versio. Pakko myöntää, että tästä tuli vähintään yhtä herkullista kuin meidän tavallisesta versiosta.

Kurkkaa herkullinen resepti alta:

kanavuoka uunissa

Valkosipulinen kanavuoka (5-6 annosta)

Ainekset: 

700 g valkosipulikermaperunoita

700 g maustamattomia kanan fileesuikaleita

1,5-2 dl ruokakermaa

Mausteet:

0.5-1 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

0.5 tl currya

Lisäksi: 

2-3 dl juustoraastetta

kasviksia (esim. pilkottu tomaatti, pakastevihannekset)

kanavuoka uunissa

Valmistusohjeet:

1. Laita uuni kuumenemaan 200-225 asteeseen (riippuu hieman oman uunisi tehosta). Voitele uunivuoka rasvalla. 

2. Laita jäiset perunat uunivuokaan ja uuniin. Kypsennä noin 20 minuuttia. 

3. Paista sillä välin kanasuikaleet pannulla. Mausta ne oman makusi mukaan esimerkiksi suolalla ja paprikajauheella. Sekoita ruokakerma kanasuikaleiden joukkoon. 

4. Ota vuoka pois uunista ja sekoita kanakastike vuokaan tasaisesti. Mikäli haluat käyttää myös pakastekasviksia, lisää ne tässä kohtaa uunivuokaan. Paista vuokaa uunissa noin 35-40 minuuttia. Voit sekoittaa kerran uunissa paistamisen välissä. 

5. Ota vuoka pois uunista ja ripottele juustoraaste vuokaan. Paista vielä 10-15 minuuttia, kunnes juusto on sulanut sopivasti vuokaan. 

6. Ota vuoka pois uunista. Tarkista perunoiden pehmeys ja anna vuoan vetäytyä folion alla vielä 15 minuuttia ennen tarjoilua. 

Tarjoile tämä ihanan kermainen kanavuoka yhdessä raikkaan salaatin kanssa. 

Vinkit:

  1. Tätä reseptiä voi soveltaa monella tavalla. Reseptissä on käytetty runsaasti kanaa, joten voit hieman vähentää kanan määrää halutessasi (esim. 500 g riittää).
  2. Voit käyttää kasviksia halutessasi vuoassa. Ne eivät ole kuitenkaan pakollisia, mutta voivat tuoda hieman mehevyyttä vuokaan. 
kanavuoka uunissa

Kanavuoka uunissa on ihanan mehevä ja helppo valmistaa. Valkosipuliset perunat sopivat vuokaan juuri sopivasti tuoden makua. Mausteita ei tämän vuoksi tarvitse käyttää kovin runsaasti.

kanavuoka uunissa

Kanavuoka uunissa - maukas arjen ruoka

Rakastan helppoja arkiruokia, jotka ovat maukkaita. Tämä kanavuoka uunissa on juuri sellainen. Voit säilöä loput ylijääneestä ruoasta helposti ja nopeasti jääkaapissa, jossa tämä ruoka säilyy herkullisena ainakin pari päivää.

Toivottavasti tämä resepti inspiroi sinua herkullisen kanavuoan valmistamiseen. Ihania kokkailuhetkiä sinulle!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *